Porin Ladulla on pitkät perinteet Lappiin suuntautuvissa matkoissa, ne onkin yleensä sisällytetty seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaan. Matkoja on tehty kevättalvisin, syksyisin ja ensilumillekin.
Keväthiihtoviikkojen perinnettä jatkettiin tänäkin talvena Saariselän ja UKK:n maisemiin. Liikennöitsijä Matka-Salonen ilmoitteli sivuillaan matkasta, jolle mukaan sovimme keräävämme oman ryhmän. Lopulta Porin Ladun ryhmä täytti hieman yli puolet bussista. Matka-Salonen keräsi kyytiin porukkaa eri puolilta Satakuntaa, viimeiset tulivat kyytiin vielä Jalasjärveltä.
Pieni taiteenlaji ja epämukavuustekijä tuo bussilla Lappiin matkustaminen on, mutta osa pystyy torkkumaan, osa ei. Menomatkalla pysähdyttiin joitakin kertoja jaloittelemaan lyhyille tauoille ja pitempi tauko pidettiin Iissä, jossa yhdistys tarjosi omalle ryhmälleen aamiaisen. Viimeinen tauko ajamisessa pidettiin Luoston liittymässä, jossa liikennöitsijä tarjosi päiväkahvit. Perillä Saariselällä oltiin noin neljän aikaan iltapäivällä. Perillä päästiin heti majoittumaan Hotelli Riekonlinnaan.
Perinteiseen tapaan Porin Ladun ryhmä kävi yhdessä päivällisellä Ravintola Teerenpesässä tiistai-illalla. Päivälliselle osallistui koko 16 hengen mukava ja leppoisa ryhmä. Muuten viikon aikana kukin suunnitteli illan viettonsa ja iltaruokailunsa itse tai vaihtelevin kokoonpanoin. Hiihtolenkeille suunnattiin omatoimisesti, osa hiihteli itsenäisesti mutta vaihtelevia hiihtoryhmiäkin muodostui viikon aikana.
Kelien osalta tämä viikko Lapissa oli kovin lauha, päivälämpötila kohosi muutamana päivänä +5 asteeseen, kunnon pakkasia ei oikein ollut edes öisin. Lämpötila, tuuliset päivät ja aurinkoiset kelit saivat aikaan sen, että laduilla oli ehkä eniten männyn ”roskaa”, mitä omilla Lapin hiihtoviikoilla olen koskaan nähnyt. Roskaiset ja nuoskalumiset ladut yhdistettynä pitovoidesuksiin asettivat omat haasteet voiteluille.
Omat ”pakko käydä” -ladut
Alueella monet vuodet käyneenä joistakin reiteistä on muodostunut ”pakko käydä” -reitti. Yksi niistä, Kulmakurun lenkki, noin 30 km, on maisemiltaan ja profiililtaan mieleen painuva. Reitiltä löytyvät alueen virallisten hiihtoreittien luultavasti ainoat mahdolliset lumivyörypaikat. Reitin saa hiihtää vain vastapäivään. Alkumatkalla lasketaan pitkää kapeaa kurua myöten kauniille Tolosjoelle. Joelta ensimmäisen laavun jälkeen noustaan kolmisen kilometriä Kulmakurun reunalle. Nousuosuudella on paljon haarakäyntiosuuksia, nousumetrejä kertyy parisen sataa. Kulmakurun jälkeen lasketellaan kaunista osuutta Harrinojan päivätuvan kautta uudelleen Tolosjoelle, josta jälleen noustaan kohti Laanilaa ja Kaisan Savottakahvilaa. Tälle lenkille osui viikon ainoa kokonaan pakkaspäivä, iltapäivällä lämpötila oli korkeimmillaan -1 astetta.
Rautulammen uusille tuville vievät reitit jäivät itseltä tänä talvena käymättä, juurikin suksien epävarman pidon vuoksi. Rautulammelle pääsee Luulammen/Kiilopään suunnasta kahta eri reittiä, toinen tasaisehkoa tunturien välistä laaksoa, toinen Kiilopään ja Niilanpään tunturien ylitse kulkeva reitti.
Suomen Ladun Kiilopäälle on myös joka talvi pakko hiihtää, vähintään kaakaolle, lounaskeittokin on joskus siellä syöty hiihtopäivän tauolla. Hiihtoreitit Ahopään ja Kiilopään satulan kautta ovat aina mielenkiintoisia ylitettäviä. Ensimmäisen Kiilopäälle suuntautuneen hiihtopäivän keli oli vähän lumisateinen ja suojaluminen. Ahopään eteläpuoleisilla rinteillä näkee monesti riekkoja, niin nytkin kun toisen kerran Kiilopäälle hiihtelin. Luulammen ja Kiilopään kautta Saariselälle hiihtäen saavuttaa lyhimmillään noin 27 kilometrin lenkin. Luulammen latukahvila ja Kiilopää ovat ideaalisia taukopaikkoja kun reitti Saariselältä kulkee Rumakurun tai Vellinsärpimän/Taajoslaavun lenkille tai Rautulammelle saakka.
Kotimatkalle lähdettiin lauantaiaamulla kahdeksan aikaan. Matkalla pysähdyttiin lounaalle Oulun alapuolella Tupoksessa. Porissa olimme illalla yhdentoista aikoihin.
Teksti: Timo Korhonen
Porin Latu 