Porin Ladun syysvaellus alkoi Parkanon asemalle ajellen aamuyöllä 3.9. Sieltä nelikkomme hyppäsi junaan ja VR:n lakanoihin Rovaniemelle saakka (perillä kello 11.15). Rovaniemeltä matka jatkui pian bussilla Muotkan Ruoktulle Karigasniemen tien varteen – perillä olimme puoli kuuden jälkeen. Illalla elvyimme Ruoktun isännän Hans Niittyvuopion tarjoilemaa taimensoppaa syöden ja joenvarressa ulkoillen.
Seuraava tarina on kirjoitettu illalla nukkumaan mennessä puhelimeen lyhyesti näpytellen. Siitä on kirjoitusvirheiden korjailun lisäksi muokattu vain sen verran, että se olisi jossain määrin ymmärrettävä muillekin kuin kirjoittajalle itselleen.
4.9. sunnuntai
Hyvin nukuttu yö, matkan väsymykset pois. Kello 7 jälkeen väki alkoi heräillä ja puurovesikin pian porista, 9 jälkeen siviilikassit säilöön Hansille. Pitkään kuljettiin polkua Peltojoen eteläpuolta, lounastettiin puoliltapäivin. Jatkettiin matkaa hiukan joesta loitompana, ja suunnistajien arvio joenylityspaikan läheisyydestä piti paikkansa – hiukan vielä kuljettiin rantaa ennen kuin huomattiin merkit, joista matkalla kohtaamamme Inarista tullut reissaaja oli kertonut. Ylityspaikka oli helppo – liki suvantoa ja matalaa vettä pyöreiden kivien päällä, mutta sen verran leveä joki oli siinä kohtaa, että kylmä vesi alkoi pakottaa jalkoja. Koska ei satanut, raikkaiden jalkojen kuivaamisesta sai nauttia rauhassa.
Palattiin vielä alavirtaan Lahtisen viehättävälle pienelle kämpälle. Siinäpä oli seinässä säiden piiskaamaa puuta! Sisällä olisi kuulema ollut Sinuhe egyptiläinen luettavaksi. Lahtiselta polkua Alemmalle Harrijärvelle, johon emme vielä leiriytyneet, vaan jatkoimme ylemmälle. Siellä Timon mukaan oltiin oltu 9 vuotta sitten viimeinen yö. Itse en muistanut. Kaunis paikka, teltatkin löysivät paikkansa, vaikka maasto melko muhkuraista olikin. Jokin vesilintu ui ja siivilöi ruokaa nokallaan, myöhemmin illalla iso parvi pikkulintuja pyrähteli tunturi- ja vaivaiskoivuissa. Sää mitä mainioin. Vettä pirskotteli muutamaan otteeseen vähän, mutta todella vähän. Kello nyt 21.30.
5.9. maanantai
Vähän kuhmuraiset olivat yön petipaikat. Aurinkoinen lämmin aamu. Tuulinen viileä ilta, teltat laitettiin pystyyn juuri pienen sateen alkaessa. Reitti: Aamulla lähdettiin Ylemmän Harrijärven länsirannalta Luolikkokuruun, siitä tunturikoivikkoa lounaaseen. Oikealle jäi kohta pitkähkö Honkavuoman latvajärvi. Siitä muutaman puron päässä pidettiin lounastauko.
Jokin nimeämätön satula kuljettiin, maisema muuttui tunturiylängöksi/paljakaksi. Tuuli aika tavalla, mutta pidettiin tauko rinkkojen suojassa. Siinä tavattiin myös retkellä ollut nelihenkinen perhe. Ihan yksin ei siis olla kuljettu (eilen 2 ihmistä + koira Lahtisen kämpällä). Oli aika tavalla viileää, kun Paanneojan varteen leiriydyttiin. Ihmeesti kuitenkin pieni leiriliikkuminen (ja lisävaatetus) auttoivat, eikä koko iltaa tarvinnut viettää makuupussissa.
6.9. tiistai
Päivän sää: vaihteleva. Aamu valkeni tasaisen harmaana, mikä enteili sateista. Tuuli kuitenkin toi ja vei nopeasti sekä sateen että auringon. Aurinko lämmitti kovasti ja siinä samassa saattoikin alkaa sataa, ja tuuli oli melko hyinen. Päivän erityinen: Sateenkaari. Päivän sana: mänty. Mitä milloinkin oli ”tuon männyn” luona – reitti, vessa jne. Päivän eläin: lapintiainen. Porojakin nähtiin, sopivan kaukaa. Meitä oli varoitettu hirvaitten uhitteluajasta. Paanneojalta jonkin karttaan nimeämättömän töppyrän yli, yhytettiin postipolku, joka välillä hävisi – lounas syötiin rehevässä jokilehdossa. Sen jälkeen kohtuullisen vaativa kapean mutta vuolaan joen ylitys, ensin kapeampi haara tunturikoivunrunkosiltaa pitkin, sitten se kiikkerämpi kiveltä kivelle -osasto, ja sitten Urroaivin yli. Kaksi vastaantulijaa postireitillä juuri ennen kuin itse käännyimme sieltä kohti Cevrejohkaa. Tarpin suojissa mukava kokata illalla. Pyörre! (Hetken kesti ennen kuin muistin tuosta pyörre!-merkinnästä, että joen kivien välissä muljahteli hieno pieni häränsilmä.)
7.9. keskiviikko
Sää suosinut! Ei voi muuta tämän päivän jälkeen sanoa. Kylmä (lounais)tuuli mutta poutaa, usein aurinkoistakin – ilta upea. Aamulla tyyntä ja teltat kosteita, kylmää muttei pakkasta. Puolella väestä vilunväreitä ja heräilyä yöllä, vaatteiden lisäystä vaikka meidän mielestämme ei edes ollut niin kylmä että olisi periaatteessa tarvinnut palella. Päivän eläin: poro. Yhdellä tunturiylängöllä useita laumoja. Sarvipäät seurasivat meitä tarkasti katseella mutta johdattivat laumansa sitten toiseen suuntaan. Myös riekkoparvi nähtiin (pyrähti niitä parvi eilenkin). Muita ihmiskulkijoita: pari heppua ohitettiin kauempaa, pari ihmistä ja koiraa kulki myös illalla vielä jossain majapaikkapuron toisella puolella.
Heti aamulla puron/joen ylitys, kuivin jaloin. Kuljettiin pitkähkö matka mönkijäuraa poroaidan vieressä, sen alussa kahluu: Rátnojohka ja Stuorrávzi, josta pitkäkinttuisin loikkasi kuivin jaloin. Näiden jalkahoitojen jälkeen poroaidan portista upeaan lehtoon, joka oli punaisenaan ruohokanukanmarjoja. Hieno puro pudotteli vieressämme alas koko nousun ajan. Siitä itään Geatkrbassille, jota pistelimme eteenpäin pari kolme kilometriä ennen kuin parin kivihuipun vierestä laskeuduimme alas ja ylitimme vielä purosen ennen leiripaikkaa.
8.9. torstai
Yöpymispaikka retken paras – en tainnut juuri kääntyilläkään nukkuessa. (Vasta 4.50 kävin ulkona, oli jo päivä alkanut valjeta.) Kun telttaan palattua asettauduin toiselle kyljelle, edellinen ”nukkumapakara” ilmoitti itsestään, ja koko koipea hetken jomotti – ilmeisesti se koko yön paikallaan olo.
Tänään pystyin pakkaamaan kaiken alle 2 tunnissa! Olen käyttänyt 2 t 15 min kun aikaa on ollut.
Uskomattoman hieno sää. Koko viikon lämpimin päivä, suuri osa päivästä auringonpaistetta. Välillä kuljin paitahihasillani, ja ensimmäistä kertaa alkoi tehdä mieli uimaan. Tyydyttiin kuitenkin vain kerran huuhtomaan jalat. Aamulla tupsahdin suoraan Geatkebasajajoen ylityspaikalle, sieltä hetki kuljettiin jokivartta. Hieman jokivarsikosteikkovarvikkorämmintää, ja muun muassa koivun (ja vetäjämme Timon) avustamaa akrobatiaa yhden pikku-uoman yli. Leukakin otti vähän osumaa (toiseen) koivunrunkoon, kun piti varmistaa, etten horjahda veteen vaan maahan rähmälleni. Oltiin kuultu, että ”Nirvajoki on helppo kun ensin päästään sinne”. No niin se olikin… leveähkö mutta helpohko ylitys.
Vielä yksi ylitys kuivin jaloin, kuivan maan lounas (yleensä ruokailtiin virtaavan veden äärellä), samoin ylitys juuri ennen viimeiselle leiripaikalle tuloa. Loppumatkasta oltiin yhytetty karttaan piirretty polku (mönkijäura). Selkeä mutta ankea reitti. Leiripaikan liki hirvittävästi mustikoita (ylipäänsä marjoja oli retkellämme tosi paljon, myös juolukoita, puolukoita ja variksenmarjoja; myös pari karpaloa ja lakkaakin vielä tapasin). Kyllä niitä tulikin syötyä, enempi olisi varmaan ollut jo epäterveellistä! Viimeinen retki-illallinen syötiin auringonpaisteessa mutta niin se vain viileni tämäkin lämmin päivä. Otan takin päältäni ja kömmin makuupussiin.
9.9. perjantai (tämä on kirjoitettu marraskuussa)
Yöllä oli ollut pakkasta, maa ja teltat kuurassa, vesikassissa jäätä. Aamupalan ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen haikein mielin jätettiin retken viimeinen leiripaikka taaksemme ja seurattiin uraa, kunnes noin kolme kilometriä kuljettuamme tulimme asutuksen luo (välillä pysähdyttiin syömään puolukoita). Sieltä haettiin reitti tielle niin, että ettei tarvinnut kulkea kenenkään pihan läpi, ja alettiin ihmetellä missä kohdin noustaan bussiin. Varmuuden vuoksi soitettiin Eskelisen Lapinlinjoille ja saatiin kuulla, että kunhan ollaan tienvarressa ja viittilöidään kuljettajalle, hän ottaa meidät kyytiin, ja näinpä teki. Muotkan Ruoktulta nousi bussiin pari matkalla nähtyä kulkijaa. Päivällä, päiväkävelyllä ollessani maastosta palaili muuta aiemmin nähtyä väkeä.
Sauna ja kalasoppa maistuivat, ja Hansin tarinat. Unikin maistui mökin lakanoissa.
Lauantaina 10.9. noustiin Ruoktulta bussiin kello 11.15. Parkanossa 2.16, ja siitä kotiin… Öinen matkanteko (paitsi jos saa nukuttua) ei ole herkkua, mutta kauas on pitkä matka… ja reissu kokonaisuudessaan oli mitä mainion.
Terveisin ”Muuan kulkija”
Porin Latu 