Rinkat autoon ja menoksi. Porista lähdettiin ajamaan kohti Kilpisjärveä perjantai-iltana 29.8.2025. Mukana oli 5 latulaista ja matkaa käsivarteen tehtiin läpi yön, välillä kuskia vaihtaen. Lauantaina aamupäivällä 1100 km ajourakka oli ohi ja oltiin perillä Kilpisjärvellä. Myöhäinen aamupala nautittiin paikallisessa hotellissa. Suunnitelman mukaan 1 latulaisista majoittui mökkiin Kilpisjärvelle ja suoritti sieltä käsin päiväretkiä lähialueille ja loput 4 lähtivät vaeltamaan viikoksi – tavoitteena käydä Suomen korkeimmalla kohdalla Haltilla.
Vaeltamaan lähdettiin Kilpisjärven luontokeskuksen kupeesta puolipilvisessä säässä. Kalottireittiä ei ennätetty seurata kovinkaan pitkään, kun pilviverho Saanan ympäriltä väistyi ja paljasti tuon muinaisen jättiläisen koko komeudessaan.
Ensimmäisenä vaelluspäivänä kuljettiin reilu 12 km matka Saarijärven autiotuvalle ja majoituttiin teltoissa tuvan pihapiirissä. Saarijärvellä on vanha suljettu autiotupa sekä 2023 käyttöönotetut uudet varaus- ja autiotuvat. Kuvassa taustalla vanha Saarijärven autiotupa.
Sunnuntaiaamu valkeni kauniissa säässä, auringon noustessa Saarijärven takaisten tunturien takaa (kuva). Aamupalan jälkeen noin klo 9 lähdettiin päivän etapille, joka nousi heti autiotuvan jälkeen Norjan rajaa myötäillen korkealle tunturiin. Tunturista Kalottireitti laskeutuu Kuonjarjoen autiotuvalle, jossa pysähdyttiin hetkeksi lounastamaan, kunnes matkaa jatkettiin aina Meekonjärven autiotuvalle asti. Autiotuvan pihapiiriin pystytettiin teltat, joissa majoituttiin seuraava yö. Meekonjärven rannassa on tiheää pienikasvuista puustoa ja kosteikkoa, minkä johdosta kyseessä oli vaelluksen ainoa paikka, missä mäkäräisistä oli jonkin verran haittaa. Päivämatkaksi muodostui noin 18 km.
Meekonjärven autiotuvalta palattiin Kalottireittiä hiukan takaisin päin, jotta nähtiin komea putous, jonka yli Kalottireitti kulkee siltaa pitkin. Meekonjärven rantoja myötäilevä reittiosuus on varsin kivikkoinen ja paikoin hankalakulkuinen, vaikka pahimpiin paikkoihin on tehty pitkospuita. Vesistön läheisyys ja Meekonvaaran jylhän jyrkät rinteet ovat kuitenkin komeaa katseltavaa. Vuomakasjoen reunoilla reitti nousee hiukan korkeammalle rinteeseen, ja näkymät sen myötä paranevat ympäristöön.
Vuomakasjärven jälkeen Kalottireitti kulkee Suomen korkeimman yhtenäisen vesiputouksen ohi. Pitsusköngäs on varmasti vaikuttava näky kaikkina vuodenaikoina.
Pitsuskönkäältä matka jatkui Pitsusjärven autiotuvan kautta aina Haltin autiotuvan lähialueelle asti. Haltin autiotuvan välittömässä läheisyydessä on varsin kivikkoista, eikä telttapaikkoja käytännössä ole, joten monet telttakunnat perustivat leirin kauemmas tuvasta. Vaellusseurueemme löysi kiitettävän hyvän leiripaikan Haltijärven pohjoisrannalta. Illalla Haltin autiotuvalle kiirehti vaeltajia, jotka olivat saaneet tiedon tiistaille luvatusta vesisateesta ja pilvisestä säästä, joten he halusivat huiputtaa Haltin hyvän sään aikaan. Hetken aikaa vaellusseurueemme pohti Haltin huiputtamista iltahämärissä, mutta reilun 18 km päiväetappi painoi vaakakupin telttaan pötkölleen menon kannalle.
Tiistaiaamu valkeni puolipilvisessä säässä ja aikainen aamu lupaili mahdollisuutta huiputukseen kirkkaassa säässä. Aamupalaa valmistaessa pilvet alkoivat kuitenkin hiljalleen kertymään Haltin huipun ympärille ja pian lähes koko laaksokin peittyi pilviverhoon. Kapuamista Haltille päätettiin lykätä tunnilla kerrallaan ja seurata säätilan kehitystä. Sade ajoi vaeltajat välillä telttaan odottelemaan sään selkenemistä ja keräämään voimia edessä olevaan koitokseen. Useamman lykkäyksen jälkeen takarajaksi kapuamiselle asetettiin puolipäivä, minkä jälkeen Suomen korkeimmalla kohdalla päätettiin lähteä käymään. Yksi vaeltajista päätti kuitenkin jäädä pitämään leiriä silmällä, koska oli jo aiemmin Haltin huipulla käynyt. Niinpä Suomen korkeimmalle kohdalle lähdettiin kolmen vaeltajan voimin. Pilviharson verhoamassa säässä ei paikoin montaa metriä eteensä nähnyt. Voimakas tuuli ja tuiverrus eivät helpottaneet nousua, vaikka tuuli onneksi kävikin pääosin selän puolelta. Rajapyykille 303B saavuttiin reilun tunnin kapuamisen jälkeen. Näkyvyys huipulla ei ollut häävi, mutta kokemuksena nousu Haltille pilviverhon keskellä on sekin omalla tavallaan varsin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Alaspäin laskeuduttaessa myös pilviverho rupesi rakoilemaan ja sää selkeytymään.
Leiriin päästyämme pistimme leirin kasaan ja palasimme 7 km päähän Pitsusjärven autiotuvalle, jonne leiriydyimme telttoihin yöksi. Illalla auringonlasku Pitsusjärven takaisten tunturien taakse oli puolipilvisessä säässä varsin näyttävä.
Keskiviikkona 3.9. Pitsusjärveltä palattiin Kalottireittiä Pitsuskönkäälle pilvisessä ja tihkuisessa säässä. Vuomakasjärven kohdalla poikkesimme Kalottireitiltä Vuomakasjärven länsipuolelle parit kahluupaikat ylittäen, sekä kiersimme Meekonvaaran länsi- ja eteläpuolitse takaisin tutulle Meekonjärven autiotuvalle. Matkaa kertyi noin 14 km. Koska sattui olemaan Urho Kekkosen syntymäpäivä (125 vuotta Kekkosen syntymästä), päättivät vaellusporukan kaksi polkujuoksuharrastajaa pinkaista läheisen Saivaaran päälle, jonne on kiinnitetty Kekkosen muistolaatta. Sää suosi polkujuoksijoita, sillä autiotuvalta käsin huiputus oli suoritettu kahdessa tunnissa ja taivaalta alkoi vihmoa vettä samalla hetkellä, kun he palasivat autiotuvalle. Näkymät Saivaaran päältä olivat huomattavasti paremmat kuin Haltilta.
Torstain siirtyminen Meekonjärven autituvalta Kalottireittiä Saarijärvelle tuntui ehkä yllättäen monesta vaeltajasta raskaimmalta vaelluspäivältä. 18 km siirtymiseen sisältyi puolenkilometriä nousua ja lähes saman verran laskua. Vaikka torstaina synkkiä pilviä oli aika ajoin näköpiirissä ja taivas koko päivän pilvistä harmaa, niin kuin ihmeen kaupalla sadetta ei saatu niskaan.
Perjantaina sää suosi ja lämpötila nousi päivän mittaan kesäisiin lukemiin, yli 20 asteen. Saarijärveltä suunnattiin Muurivaaran päälle katsomaan maisemia ja sieltä otettiin suunnaksi länsi, kunnes palattiin Kalottireitille ja jatkettiin reittiä pitkin. Viimeiselle vaelluspäivälle tuli mittaa noin 15 km. Kilpisjärvellä juhlistettiin viikon vaellusta tuhdilla ravintolaillallisella ja saunomalla pitkän kaavan mukaan.
Lauantaiaamuna Kilpisjärvellä nautittiin jälleen monipuolinen hotelliaamiainen, minkä jälkeen suunnattiin nokka kohti Poria. Porissa oltiin myöhään lauantai-iltana monta muistoa rikkaampana.
Porin Ladun vaellusryhmän vetäjä Eemeli Lappalainen kiittää kaikkia mukana olleita.
Teksti ja kuvat: Eemeli Lappalainen
Porin Latu 