Porin Ladun syyskokouksessa tulin valituksi yhdistyksen puheenjohtajaksi vuosille 2026–2027. Tehtävään on helppo astua, sillä toiminta on aktiivista ja asiat on hyvin hoidettu. Edellinen puheenjohtaja Timo Korhonen ja hallitus ovat luvanneet perehdyttää ja olla tukena.
Järjestö- ja yhdistysmaailma on onneksi tuttua, sillä toimin vuosia Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piirin toiminnanjohtajana. Olen suorittanut myös erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon Eräkarkussa vuosina 2015–2017. Tuolloin jo ajattelin, että kun työelämä jossain vaiheessa helpottaa, voisin aktivoitua Ladun toimintaan. Ja niin tässä nyt sitten kävi!
Ladun jäsenenä olen ollut vuosia ja osallistunut muutaman kerran yhdistyksen elokuisille Lapin vaelluksille, Muotkatunturin erämaahan ja UK-puistoon. Ulkoilu onkin pääasiallinen harrastukseni, jonka varmistaa viisivuotias karhukoiramme Fanni.
Itse suosin rauhallista ulkoilutapaa, jossa aikaa on luonnon ja maisemien tarkkailuun. Viime kesänä päättyi viiden vuoden kävelyprojekti Pyhän Olavin meri- ja maareittiä pitkin kohti Norjan Trondheimia. 1200 kilometrin reitistä kävelimme noin 650 km.
Suomen Ladun visiona on, että ihmiset löytävät mielekkään tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta. Innolla aloitankin Porin Ladun puheenjohtajan pestin sekä yhteistyön hallituksen, toimintaryhmien ja ohjaajien kanssa, kun tehtävämme on mitä mainioin.
Tervetuloa liikkumaan ja ulkoilemaan yhdessä! Tervetuloa myös kehittämään toimintaa! Matalalla kynnyksellä!
Paula Ilén puheenjohtaja
Kuvassa Paula Ilén saa puheenjohtajan nuijan edelliseltä puheenjohtajalta Timo Korhoselta Porin Ladun vuosikokouksessa marraskuussa 2025.
Maastopyöräilyn yhteislenkit aloitettiin 18 kilometrin lenkillä 3.4.2017 Porin metsän poluilla. Ensimmäisenä vuonna lenkeillä oli 2-9 pyöräilijää. Lenkkejä ajettiin 19, pyöräilijöiden määrä lenkeillä yhteensä 92.
Vuonna 2018 ajettiin läpi vuoden, 53 kertaa, ja osallistujamäärät vaihtelivat 5-31 välillä – yhteensä 610 pyöräilijää.
Talvi oli runsasluminen vuonna 2019. Helmi-maaliskuussa ei ajettu lenkkejä, joten lenkkejä kertyi 42. Osallistujia oli 3-32 per lenkki, yhteensä 571.
Etanalenkit vuonna 2020
Vuonna 2020 ajettiin talvella 15.3. asti. Sitten oli koronatauko toukokuun loppuun. Kaikkiaan lenkkejä ajettiin 57, osallistujia 1-37 per lenkki ja yhteensä 1013 pyöräilijää. Keskiarvo oli 18 pyöräilijää. 20.2.2020 räntäsateiselle lenkille ei vetäjän lisäksi tullut muita. Uutuutena aloitettiin kesäkauden matalan kynnyksen “etanalenkit” eli helpoilla ja lyhyemmillä reiteillä ajetut lenkit, jotka olivat heti suosittuja, osanottajia oli yleensä 25-30.
Vuosi 2021 aloitettiin 3.1. Hiittenharjulla 29 kilometrin lenkillä, jolle osallistui 33 pyöräilijää, mikä on talvilenkkien ennätys. Helmi-maaliskuussa oli lenkkitauko. Lenkkejä ajettiin 55 ja osallistujia oli 790 eli 14,4 per lenkki. Reposaaren etanalenkille osallistui kesäkuussa ennätysmäärä eli 38 pyöräilijää.
Välillä myös gravelia – siis sorateitä
Vuoden 2022 lenkit aloitettiin huhtikuun alussa. Maanantailenkit ja Etanalenkit jatkuivat normaalisti ja lisäksi ajettiin kolme pidempää gravelpyöräilyä 70-100 km reiteillä. Yhteensä ajettiin 51 lenkkiä, joille osallistui 773 pyöräilijää, siis keskimäärin 15. Lisäksi oli 15 fatbikelenkkiä Porin kaupungin henkilöstölle kevään ja syksyn aikana.
Vuonna 2023 koronapandemian aiheuttama maastopyöräilybuumi alkoi laantua. Lenkkejä ajettiin 52 ja osallistujia oli 558 eli noin 11 pyöräilijää per lenkki. Parhaimmillaan oli 26 osallistujaa.
Vuonna 2024 ajettiin 46 lenkkiä, joille osallistui 433 pyöräilijää eli keskimäärin 9,4 osallistujaa per lenkki. Suurin osanottajamäärä oli toukokuussa Preiviikin lenkillä 19.
Tänä vuonna on 5.8. saakka ajettu 25 lenkkiä, osanottajia 237. Keskiarvo on 9,5 per lenkki.
Vuosien varrella näille lenkeille on osallistunut iso määrä maastopyöräilijöitä. Monet ovat näillä lenkeillä ”löytäneet” Porin ja lähikuntien maastopyöräilyyn sopivat polut ja jatkaneet harrastusta omatoimisesti. Lenkeillä on havaittavissa selkeä rotaatio, osanottajat vaihtuvat aika ajoin. Toki muutamia alkuvuosien pyöräilijöitä käy edelleen lenkeillä.
Pyöräily ollut osa lajikirjoa jo 1970-luvun alusta
Pyöräily on kuulunut Porin Ladun lajikirjoon koko yhdistyksen toiminta-ajan 1970-luvun alusta alkaen. Satakunnan haastepyöräilyn merkeissä ajettiin reilu 30 vuotta vapusta juhannukseen viikoittain pyörätielenkkejä ennen maastolenkkien aloitusta.
Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ajettiin useamman vuoden ajan kesäkaudella 3-4 pitkää 70-100 km soratielenkkiä (silloin ei kukaan puhunut gravelpyöräilystä…).
Ohjelmassa on ollut myös vuosittain viikon pyöräretki Suomen Ladun leiripäiville eri puolille Suomea. Itse osallistuin reilu kymmenen kertaa näille retkille (myös bikebacking oli silloin tuntematon termi). Lisäksi vuosikausia tehtiin kesäisin 1-2 viikonlopun pyöräretkeä eri puolille Satakuntaa.
Nyt Porin ladussa siis maastopyöräillään. Sen 5.8.2025 ajetun 400:nnen Porin Ladun maastopyöräily-yhteislenkin jälkeen on jo ajettu muutama lenkki lisää.
Jari Wiksten maasto- ja gravel-lenkkien vetäjä (alimmassa kuvassa oikealla)
Jari on julkaissut tekstin 9.8. Facebookissa. Tähän sitä on muokattu vain hiukan, mm. otsikot lisätty.
Porin Ladulla on pitkät perinteet Lappiin suuntautuvissa matkoissa, ne onkin yleensä sisällytetty seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaan. Matkoja on tehty kevättalvisin, syksyisin ja ensilumillekin.
Keväthiihtoviikkojen perinnettä jatkettiin tänäkin talvena Saariselän ja UKK:n maisemiin. Liikennöitsijä Matka-Salonen ilmoitteli sivuillaan matkasta, jolle mukaan sovimme keräävämme oman ryhmän. Lopulta Porin Ladun ryhmä täytti hieman yli puolet bussista. Matka-Salonen keräsi kyytiin porukkaa eri puolilta Satakuntaa, viimeiset tulivat kyytiin vielä Jalasjärveltä.
Pieni taiteenlaji ja epämukavuustekijä tuo bussilla Lappiin matkustaminen on, mutta osa pystyy torkkumaan, osa ei. Menomatkalla pysähdyttiin joitakin kertoja jaloittelemaan lyhyille tauoille ja pitempi tauko pidettiin Iissä, jossa yhdistys tarjosi omalle ryhmälleen aamiaisen. Viimeinen tauko ajamisessa pidettiin Luoston liittymässä, jossa liikennöitsijä tarjosi päiväkahvit. Perillä Saariselällä oltiin noin neljän aikaan iltapäivällä. Perillä päästiin heti majoittumaan Hotelli Riekonlinnaan.
Perinteiseen tapaan Porin Ladun ryhmä kävi yhdessä päivällisellä Ravintola Teerenpesässä tiistai-illalla. Päivälliselle osallistui koko 16 hengen mukava ja leppoisa ryhmä. Muuten viikon aikana kukin suunnitteli illan viettonsa ja iltaruokailunsa itse tai vaihtelevin kokoonpanoin. Hiihtolenkeille suunnattiin omatoimisesti, osa hiihteli itsenäisesti mutta vaihtelevia hiihtoryhmiäkin muodostui viikon aikana.
Hiihtolatujen lähtöportti Saariselällä.
Kelien osalta tämä viikko Lapissa oli kovin lauha, päivälämpötila kohosi muutamana päivänä +5 asteeseen, kunnon pakkasia ei oikein ollut edes öisin. Lämpötila, tuuliset päivät ja aurinkoiset kelit saivat aikaan sen, että laduilla oli ehkä eniten männyn ”roskaa”, mitä omilla Lapin hiihtoviikoilla olen koskaan nähnyt. Roskaiset ja nuoskalumiset ladut yhdistettynä pitovoidesuksiin asettivat omat haasteet voiteluille.
Omat ”pakko käydä” -ladut
Alueella monet vuodet käyneenä joistakin reiteistä on muodostunut ”pakko käydä” -reitti. Yksi niistä, Kulmakurun lenkki, noin 30 km, on maisemiltaan ja profiililtaan mieleen painuva. Reitiltä löytyvät alueen virallisten hiihtoreittien luultavasti ainoat mahdolliset lumivyörypaikat. Reitin saa hiihtää vain vastapäivään. Alkumatkalla lasketaan pitkää kapeaa kurua myöten kauniille Tolosjoelle. Joelta ensimmäisen laavun jälkeen noustaan kolmisen kilometriä Kulmakurun reunalle. Nousuosuudella on paljon haarakäyntiosuuksia, nousumetrejä kertyy parisen sataa. Kulmakurun jälkeen lasketellaan kaunista osuutta Harrinojan päivätuvan kautta uudelleen Tolosjoelle, josta jälleen noustaan kohti Laanilaa ja Kaisan Savottakahvilaa. Tälle lenkille osui viikon ainoa kokonaan pakkaspäivä, iltapäivällä lämpötila oli korkeimmillaan -1 astetta.
Rautulammen uusille tuville vievät reitit jäivät itseltä tänä talvena käymättä, juurikin suksien epävarman pidon vuoksi. Rautulammelle pääsee Luulammen/Kiilopään suunnasta kahta eri reittiä, toinen tasaisehkoa tunturien välistä laaksoa, toinen Kiilopään ja Niilanpään tunturien ylitse kulkeva reitti.
Suomen Ladun Kiilopäälle on myös joka talvi pakko hiihtää, vähintään kaakaolle, lounaskeittokin on joskus siellä syöty hiihtopäivän tauolla. Hiihtoreitit Ahopään ja Kiilopään satulan kautta ovat aina mielenkiintoisia ylitettäviä. Ensimmäisen Kiilopäälle suuntautuneen hiihtopäivän keli oli vähän lumisateinen ja suojaluminen. Ahopään eteläpuoleisilla rinteillä näkee monesti riekkoja, niin nytkin kun toisen kerran Kiilopäälle hiihtelin. Luulammen ja Kiilopään kautta Saariselälle hiihtäen saavuttaa lyhimmillään noin 27 kilometrin lenkin. Luulammen latukahvila ja Kiilopää ovat ideaalisia taukopaikkoja kun reitti Saariselältä kulkee Rumakurun tai Vellinsärpimän/Taajoslaavun lenkille tai Rautulammelle saakka.
Kotimatkalle lähdettiin lauantaiaamulla kahdeksan aikaan. Matkalla pysähdyttiin lounaalle Oulun alapuolella Tupoksessa. Porissa olimme illalla yhdentoista aikoihin.
Porin Latu järjestää maksuttomia ja kaikille avoimia ohjattuja polkujuoksuja vuosittain aikaisesta keväästä jouluun. Joka toinen maanantai juostaan ryhmässä vaihtelevissa paikoissa Porin seudulla. Sydäntalvi, tammi-helmikuu, pidetään tyypillisesti taukoa, mutta säiden salliessa ja hankien huvetessa polkuja ruvetaan tallaamaan jo helmi-maaliskuussa. Polkujuoksussa juostaan nimensä mukaisesti pääasiassa poluilla, mutta juoksureitit voivat sisältää myös tie- ja metsäosuuksia. Polkujuoksua voi kokeilla tavallisilla lenkkitossuilla tai maastojuoksukengillä ja hankkia lisää varusteita harrastuksen edetessä.
Polkujuoksun hyödyt ja vinkit aloittelijoille
Polkujuoksu on mainio tapa nauttia luonnosta sekä ylläpitää omaa kuntoa ja hyvinvointia. Juokseminen poluilla kehittää kuntoa, koordinaatiokykyä ja tasapainoa. Jos kuormittavan liikunnan harrastamisesta on kulunut tovi, muistathan lähteä liikkeelle rauhallisesti ja kehoasi kuunnellen. Omatoimisilla polkujuoksulenkeillä voi esimerkiksi vuorotella kävelyä ja juoksua, eikä heti ensilenkillä tarvitse juosta tuntia putkeen. Alussa voi vaikka juosta minuutin ja kävellä sen jälkeen neljä minuuttia, minkä jälkeen juosta taas minuutin… Juoksun osuutta voi hiljalleen kasvattaa. Kun tunnin yhtäjaksoinen juoksu ei tuota ongelmia, niin kunto on riittävä Porin Ladun yhteislenkeille osallistumiseen.
Porin seudun polkujuoksumahdollisuudet
Porin seudulta löytyy paljon hyviä polkujuoksumahdollisuuksia. Helppokulkuisia merkittyjä reittejä löytyy esimerkiksi Yyteristä, Kirjurinluodosta, Joutsijärveltä, Enäjärveltä ja Porin Metsästä. Lisäksi yhteislenkkejä on järjestetty merkitsemättömillä reiteillä muun muassa Ulvilassa, Ruosniemessä, Susisuolla ja Preiviikissä. Lähialueen polkuverkostoa voi tutkia myös omatoimisesti maastokarttasovelluksilla (esim. trailmap.fi).
Polkujuoksun erityispiirteet ja varusteet
Polkuja juostessa on hyvä huomioida, että juoksu eroaa tasamaajuoksusta. Epätasaisilla ja juurakkoisilla poluilla askel on tyypillisesti lyhyempi ja maaston muotoja joutuu ennakoimaan enemmän. Reitillä lojuvat kaatuneet puut, liukkaat kivet, kosteikot tai jyrkät kalliot tuovat juoksuun omat haasteensa. Onkin hyvä huomioida, että metsässä juokseminen on raskaampaa kuin tasaisella alustalla. Lisähaasteensa tuo pimeällä juokseminen, jolloin ehdoton varuste on hyvin valaiseva otsalamppu. Otsalampun valinta on kompromissin hakemista valotehon, akunkeston, painon ja hinnan välillä. Mitä suurempi valoteho, sitä enemmän valaisin vaatii akustolta suoritustehoa, mikä nostaa painoa, hintaa tai molempia. Nyrkkisääntönä voidaan pitää 200–600 lumenin valotehon riittävän metsäpoluilla juostessa.
Hyödyllisiä varusteita polkujuoksulenkille
Muita mahdollisesti hyödyllisiä asioita mukaan otettavaksi polkujuoksulenkille ovat: kartta, kompassi, suojalasit, juomavyö, polkujuoksureppu, energiapitoinen syötävä ja ensiapuvälineet. Tyypillisimpiä ensiaputilanteita polkujuoksussa ovat nilkan nyrjähtämiset, liukastumiset, kaatumiset ja oksien aiheuttamat naarmut. Polkujuoksuun kannattaa valita hengittäviä ja istuvia, juoksuun tarkoitettuja vaatteita. Säären peittävät sukat tai pitkät trikoot suojaavat jalkoja naarmuilta. Pidemmillä lenkeillä juoksureppuun on hyvä varata myös tuulta ja vettä pitävä takki sääolosuhteiden muutosten varalle.
Yhteislenkkien vaativuusluokat
Porin Ladun yhteislenkit luokitellaan kolmeen vaativuusluokkaan: helppoon, keskivaativaan ja haastava. Helpot lenkit juostaan kirkkaassa päivänvalossa ja helposti juostavilla poluilla, kuten Kirjurinluodon ulkoilureiteillä. Helppokin lenkki juostaan, mutta se sisältää keskivaativaa lenkkiä enemmän hengähdystaukoja. Suurin osa yhteislenkeistä on keskivaativia ja tyypillisesti kestoltaan tunnista kahteen tuntiin. Keskivaativat lenkit voivat sisältää teknisesti vaativia osuuksia, kuten kivikkoisilla poluilla juoksua tai mäkiosuuksia. Kaikista haastavimmat lenkit ovat kestoltaan tai suoritusolosuhteiltaan poikkeuksellisen vaativia ja niihin osallistuminen edellyttää aiempaa harrastuneisuutta. Kaikille vaativuusluokille on kuitenkin yhteistä se, että reittien vaativimmissa osuuksissa vauhti otetaan pois vahinkojen välttämiseksi. Myös sääolosuhteet voivat muuttua äkisti lenkin aikana, jolloin helpoksi suunniteltu lenkki voi muuttua kesken kaiken haastavaksi. Rajuilman sattuessa kohdalle polkujuoksulenkki keskeytetään tai perutaan.
Polkujuoksun hyödyt ja yhteisöllisyys
Polkujuoksu johdattaa harrastajan pois kaupungin hälinästä luontoon, missä voi nauttia rauhasta ja maisemista. Maaston vaihtelevuus tekee juoksusta mielenkiintoista ja haastavaa. Jokainen lenkki on erilainen kokemus, vaikka reitti säilyisikin samana. Luonnossa liikkuminen vähentää tutkitusti stressiä ja parantaa mielialaa, minkä lisäksi uusiin paikkoihin ja reitteihin tutustuminen tuo juoksuun seikkailun tuntua. Polkujuoksuryhmät tarjoavat mahdollisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä ja jakaa kokemuksia muiden kanssa. Tervetuloa juoksemaan, hengittämään ja elämään Porin Ladun polkujuoksulenkeille!
On aika kiittää kuluneesta vuodesta. Tänäkin vuonna Porin Ladun vapaaehtoiset ovat liikuttaneet ulkoilutapahtumissamme lähes tuhatta ihmistä.
Lähes koko kalenterivuoden olemme maastopyöräilleet, kävelleet sauvoilla ja ilman, polkujuosseet sekä retkeilleet, syksyinen vaellusviikkokin järjestettiin jälleen. Alkuvuodesta myös hiihtotapahtumia onnistuttiin kelien puolesta toteuttamaan.
Talkoillen olemme ylläpitäneet Susisuon toimintakeskusta käyttökunnossa itsellemme, majan vuokraajille sekä tuntemattomalle määrälle patikkareitin ja nuotiopaikkojen käyttäjiä. Toteutimme tänä vuonna hankkeena majan pihaan uuden kotalaavun, mitä on keväällä tarkoitus juhlistaa ”virallisilla avajaisilla”.
Yhteistyötä tehtiin sekä Lounais-Suomen latualueen että Porin kaupungin kanssa. Perinteinen Pimeä metsä -tapahtuma keräsi tänäkin vuonna täyden osallistujamäärän (kuva edellisvuodelta).
Olen meidän aktiivisista vapaahtoisista ylpeä, oli sitten tehty ”tuntimäärä” 1 tai 200. Kaikkia meitä tarvitaan, jotta monissa tutkimuksissa ihmiselle terveelliseksi todettu ulkoilu luontoympäristössä mahdollistuisi ja jatkuisi tulevaisuudessakin.
Toivotan kaikille latulaisille Hyvää Joulun aikaa ja ulkoilullista talvea.
Vaellusviikkoa lähdettiin suunnittelemaan varsin myöhään, vasta kesän kynnyksellä. Timon (puheenjohtaja Timo Korhonen) ehdotuksesta kohteeksi otettiin UKK-puiston pohjoisalueet reitillä Raja-Jooseppi – Kiilopää.
Vaelluksen alustava reittisuunnitelma oli kulkea Luttojoen ylityksen jälkeen Kiertämäjärvien itäpuolitse kohti Peuranampumapäätä, jonka kautta huiputettaisiin Kuikkapää. Kuikkapäältä reitti jatkuisi Muorravaarakan ja Pirunportin kautta Paratiisikurulle (alla) ja Sarvijoen latvoille. Sieltä Sotavaaranojan, Taimenlammen, Kulasjoen ja Taajoslaavun kautta kuljettaisiin Kiilopäälle. Vaelluksella oltaisiin kuusi yötä telttamajoituksessa. Päiväkohtaiset vaelluskilometrit tulisivat vaihtelemaan noin kuudesta 18 kilometriin.
Paratiisikurun perukoilla virtasi pieni puro putouksineen. Paratiisissa myös pari lampea ja valtavasti mehukkaita mustikoita.
Porin Ladun vaellusviikko alkoi Raja-Joosepista. Vaellusnelikko pääsi ensin Turun Ladun bussissa Kiilopäälle ja Porin Ladun polkujuoksuohjaajan Jesse Salmisen autokyydillä Kiilopäältä Raja-Jooseppiin. (Kiitos kyyditsijöille!) Lähtöpisteessä oltiin lauantaina klo 16 jälkeen, joten ensimmäisen päivän vaellus oli lyhyehkö. Ensimmäinen yö vietettiin laavulla Alemman Kiertämäjärven rannalla. Yhdelle vaeltajista se oli ihka ensimmäinen yö laavulla.
Toinen vaelluspäivä alkoi sumuisissa tunnelmissa ja matka jatkui Kiertämäojan vartta etelään. Lounastauko pidettiin Ylemmän Kiertämäjärven autiotuvalla, minkä jälkeen poikettiin polulta metsään ja hakeuduttiin yöksi Peuranampumapään pohjoispuolelle lammen rantaan. Vaellusnelikosta kaikki majoittuivat teltoissa. Vajaan 15 kilometrin matkaan saatiin yksi kahlattava vesistöylitys ja loppupäivään mukavasti nousumetrejäkin.
Aamun sumu alkoi hälvetä Alemmalla Kiertämäjärvellä, kun sen rantapolkua lähdettiin kulkemaan.
Vaellusviikon kolmas päivä oli pisin ja rankin. Kuiva kesä oli laskenut vedenpintoja ja kuivattanut kokonaisia kartalla näkyneitä lampia. Lähes koko päivä vaellettiin tuntureilla, joten kuivuuteen varauduttiin juomalla aamulla paljon vettä ja täyttämällä kaikki mukana olleet juomaputelit. Lämpötila kohosi päivällä kesäisiin hellelukemiin, eikä avotunturi tarjonnut suojaa auringon paahteelta. Onneksi rinteiltä onnistuttiin löytämään pieni soliseva puro, josta vettä saatiin täydennettyä, muuten olisi voinut Kuikkapää jäädä huiputtamatta. Illasta laskeuduttiin luonnonkauniin Tiuhtelmakurun kautta Muorravaarakan autiotuvalle. Puolet nelikosta yöpyi tuvassa, puolet teltoissaan. Telttoja Muorravaarakalla oli paljon, mutta tilaakin alueella niille hyvin riitti.
Vaellusviikon neljäntenä päivänä vaellusnelikko suuntasi kaukaa katsottuna melko uhkaavankin näköisen Pirunportin kautta Paratiisikuruun. Paratiisikuru oli nimensä veroinen ja kurussa nautittiin paratiisin runsaasta ja mehevästä marjasadosta. Kurusta noustiin Siliäselän päälle, missä ensin sadekuuro ropsautti vettä vaeltajien niskaan, minkä jälkeen tunturin tuulet huolehtivat kostuneiden varusteiden tehokkaasta kuivaamisesta. Vaelluspäivän päätteeksi leiriydyttiin Sarvijoen latvoille.
Pirunporttiin kipuamassa.
Keskiviikko 4.9. Sarvijoen latvat – Taimenlampi
Vaellusviikon viidentenä päivänä siirryttiin Sarvijoen latvoilta Taimenlammelle. Päivän etenemistahti oli leppoisa ja poikkeuksellisesti lähes koko päivä kuljettiin polkuja. Yksi pieni vesistöylitys kahlaamalla ja toinen Porttikosken siltaa kulkien. Taimenlampi houkutti pulahtamaan – jos ei nyt aivan uimaan, niin ainakin pesulle. Täältäkin löytyi jonkin verran puolukoita, mustikoita ja kaarnikoita (variksenmarjoja) aamupuuron päälle.
Näkymä leiripaikan rannasta Sarviojan latvoilta.
Torstai 5.9. Taimenlampi – Taajoslaavu
Vaellusviikon kuudes päivä alkoi reippaalla nousulla Lankopään päälle, mitä seurasi yhtälailla reipas laskeutuminen Kuivalammen rantaan. Siitä lounastauolta matka jatkui Kaivoslaksoon, jossa puron äärellä nautittiin tovi lämpimästä syyspäivästä ja metsämarjoista. Loppupäivä seurattiin Kulasjoen varren polkua Taajoslaavulle, jonne myös leiriydyttiin yöksi. Viimeisen vaelluspäivän vastainen yö oli selkeä ja selvästi kylmin. Yökukkujat pääsivät nauttimaan kirkkaasta tähtitaivaasta ja onnistuipa yksi vaeltajista näkemään revontuliakin – vaimeita vaaleita revontulia olikin näkynyt lähes jokaisena yönä. Selkeän reitin varrella oleva laavu oli jo varattu yön yli -retkeläisille, joten nelikkomme nukkui teltoissaan.
Taimenlammella.
Perjantai 6.9. Taajoslaavu – Kiilopää
Vaellusviikon viimeisenä päivänä Taajoslaavulta siirryttiin Kulasjoen vartta Luulammin kahvilaan, jossa nautittiin makoisat pullakahvit. Kiilopään etelärinteiden puolelta kierrettiin vaelluksen päätepaikalle. Suomen Ladun Kiilopää tarjosi puitteet saunoa ja pestä vaelluksen rasitukset pois sekä mahdollisuuden nauttia maittava päivällinen. Porin Ladun neljän hengen vaelluspartio kiittää ja kuittaa mahtavasta viikosta.
Nousu kohti Kiilopäätä alkaa pian.
Vaellustarina on julkaistu alunperin Instagramissa @porinlatu heti vaelluksen jälkeen. Tekstiä on tähän lisätty vain vähän. Instagramissa lisää kuvia, myös kuljettu aika ja kilometrit.Kuvat Eemelin kamerasta.
Porin Ladun syysvaellus alkoi Parkanon asemalle ajellen aamuyöllä 3.9. Sieltä nelikkomme hyppäsi junaan ja VR:n lakanoihin Rovaniemelle saakka (perillä kello 11.15). Rovaniemeltä matka jatkui pian bussilla Muotkan Ruoktulle Karigasniemen tien varteen – perillä olimme puoli kuuden jälkeen. Illalla elvyimme Ruoktun isännän Hans Niittyvuopion tarjoilemaa taimensoppaa syöden ja joenvarressa ulkoillen.
Seuraava tarina on kirjoitettu illalla nukkumaan mennessä puhelimeen lyhyesti näpytellen. Siitä on kirjoitusvirheiden korjailun lisäksi muokattu vain sen verran, että se olisi jossain määrin ymmärrettävä muillekin kuin kirjoittajalle itselleen.
4.9. sunnuntai
Hyvin nukuttu yö, matkan väsymykset pois. Kello 7 jälkeen väki alkoi heräillä ja puurovesikin pian porista, 9 jälkeen siviilikassit säilöön Hansille. Pitkään kuljettiin polkua Peltojoen eteläpuolta, lounastettiin puoliltapäivin. Jatkettiin matkaa hiukan joesta loitompana, ja suunnistajien arvio joenylityspaikan läheisyydestä piti paikkansa – hiukan vielä kuljettiin rantaa ennen kuin huomattiin merkit, joista matkalla kohtaamamme Inarista tullut reissaaja oli kertonut. Ylityspaikka oli helppo – liki suvantoa ja matalaa vettä pyöreiden kivien päällä, mutta sen verran leveä joki oli siinä kohtaa, että kylmä vesi alkoi pakottaa jalkoja. Koska ei satanut, raikkaiden jalkojen kuivaamisesta sai nauttia rauhassa.
Palattiin vielä alavirtaan Lahtisen viehättävälle pienelle kämpälle. Siinäpä oli seinässä säiden piiskaamaa puuta! Sisällä olisi kuulema ollut Sinuhe egyptiläinen luettavaksi. Lahtiselta polkua Alemmalle Harrijärvelle, johon emme vielä leiriytyneet, vaan jatkoimme ylemmälle. Siellä Timon mukaan oltiin oltu 9 vuotta sitten viimeinen yö. Itse en muistanut. Kaunis paikka, teltatkin löysivät paikkansa, vaikka maasto melko muhkuraista olikin. Jokin vesilintu ui ja siivilöi ruokaa nokallaan, myöhemmin illalla iso parvi pikkulintuja pyrähteli tunturi- ja vaivaiskoivuissa. Sää mitä mainioin. Vettä pirskotteli muutamaan otteeseen vähän, mutta todella vähän. Kello nyt 21.30.
5.9. maanantai
Vähän kuhmuraiset olivat yön petipaikat. Aurinkoinen lämmin aamu. Tuulinen viileä ilta, teltat laitettiin pystyyn juuri pienen sateen alkaessa. Reitti: Aamulla lähdettiin Ylemmän Harrijärven länsirannalta Luolikkokuruun, siitä tunturikoivikkoa lounaaseen. Oikealle jäi kohta pitkähkö Honkavuoman latvajärvi. Siitä muutaman puron päässä pidettiin lounastauko.
Jokin nimeämätön satula kuljettiin, maisema muuttui tunturiylängöksi/paljakaksi. Tuuli aika tavalla, mutta pidettiin tauko rinkkojen suojassa. Siinä tavattiin myös retkellä ollut nelihenkinen perhe. Ihan yksin ei siis olla kuljettu (eilen 2 ihmistä + koira Lahtisen kämpällä). Oli aika tavalla viileää, kun Paanneojan varteen leiriydyttiin. Ihmeesti kuitenkin pieni leiriliikkuminen (ja lisävaatetus) auttoivat, eikä koko iltaa tarvinnut viettää makuupussissa.
6.9. tiistai
Päivän sää: vaihteleva. Aamu valkeni tasaisen harmaana, mikä enteili sateista. Tuuli kuitenkin toi ja vei nopeasti sekä sateen että auringon. Aurinko lämmitti kovasti ja siinä samassa saattoikin alkaa sataa, ja tuuli oli melko hyinen. Päivän erityinen: Sateenkaari. Päivän sana: mänty. Mitä milloinkin oli ”tuon männyn” luona – reitti, vessa jne. Päivän eläin: lapintiainen. Porojakin nähtiin, sopivan kaukaa. Meitä oli varoitettu hirvaitten uhitteluajasta. Paanneojalta jonkin karttaan nimeämättömän töppyrän yli, yhytettiin postipolku, joka välillä hävisi – lounas syötiin rehevässä jokilehdossa. Sen jälkeen kohtuullisen vaativa kapean mutta vuolaan joen ylitys, ensin kapeampi haara tunturikoivunrunkosiltaa pitkin, sitten se kiikkerämpi kiveltä kivelle -osasto, ja sitten Urroaivin yli. Kaksi vastaantulijaa postireitillä juuri ennen kuin itse käännyimme sieltä kohti Cevrejohkaa. Tarpin suojissa mukava kokata illalla. Pyörre! (Hetken kesti ennen kuin muistin tuosta pyörre!-merkinnästä, että joen kivien välissä muljahteli hieno pieni häränsilmä.)
7.9. keskiviikko
Sää suosinut! Ei voi muuta tämän päivän jälkeen sanoa. Kylmä (lounais)tuuli mutta poutaa, usein aurinkoistakin – ilta upea. Aamulla tyyntä ja teltat kosteita, kylmää muttei pakkasta. Puolella väestä vilunväreitä ja heräilyä yöllä, vaatteiden lisäystä vaikka meidän mielestämme ei edes ollut niin kylmä että olisi periaatteessa tarvinnut palella. Päivän eläin: poro. Yhdellä tunturiylängöllä useita laumoja. Sarvipäät seurasivat meitä tarkasti katseella mutta johdattivat laumansa sitten toiseen suuntaan. Myös riekkoparvi nähtiin (pyrähti niitä parvi eilenkin). Muita ihmiskulkijoita: pari heppua ohitettiin kauempaa, pari ihmistä ja koiraa kulki myös illalla vielä jossain majapaikkapuron toisella puolella.
Heti aamulla puron/joen ylitys, kuivin jaloin. Kuljettiin pitkähkö matka mönkijäuraa poroaidan vieressä, sen alussa kahluu: Rátnojohka ja Stuorrávzi, josta pitkäkinttuisin loikkasi kuivin jaloin. Näiden jalkahoitojen jälkeen poroaidan portista upeaan lehtoon, joka oli punaisenaan ruohokanukanmarjoja. Hieno puro pudotteli vieressämme alas koko nousun ajan. Siitä itään Geatkrbassille, jota pistelimme eteenpäin pari kolme kilometriä ennen kuin parin kivihuipun vierestä laskeuduimme alas ja ylitimme vielä purosen ennen leiripaikkaa.
8.9. torstai
Yöpymispaikka retken paras – en tainnut juuri kääntyilläkään nukkuessa. (Vasta 4.50 kävin ulkona, oli jo päivä alkanut valjeta.) Kun telttaan palattua asettauduin toiselle kyljelle, edellinen ”nukkumapakara” ilmoitti itsestään, ja koko koipea hetken jomotti – ilmeisesti se koko yön paikallaan olo.
Tänään pystyin pakkaamaan kaiken alle 2 tunnissa! Olen käyttänyt 2 t 15 min kun aikaa on ollut.
Uskomattoman hieno sää. Koko viikon lämpimin päivä, suuri osa päivästä auringonpaistetta. Välillä kuljin paitahihasillani, ja ensimmäistä kertaa alkoi tehdä mieli uimaan. Tyydyttiin kuitenkin vain kerran huuhtomaan jalat. Aamulla tupsahdin suoraan Geatkebasajajoen ylityspaikalle, sieltä hetki kuljettiin jokivartta. Hieman jokivarsikosteikkovarvikkorämmintää, ja muun muassa koivun (ja vetäjämme Timon) avustamaa akrobatiaa yhden pikku-uoman yli. Leukakin otti vähän osumaa (toiseen) koivunrunkoon, kun piti varmistaa, etten horjahda veteen vaan maahan rähmälleni. Oltiin kuultu, että ”Nirvajoki on helppo kun ensin päästään sinne”. No niin se olikin… leveähkö mutta helpohko ylitys.
Vielä yksi ylitys kuivin jaloin, kuivan maan lounas (yleensä ruokailtiin virtaavan veden äärellä), samoin ylitys juuri ennen viimeiselle leiripaikalle tuloa. Loppumatkasta oltiin yhytetty karttaan piirretty polku (mönkijäura). Selkeä mutta ankea reitti. Leiripaikan liki hirvittävästi mustikoita (ylipäänsä marjoja oli retkellämme tosi paljon, myös juolukoita, puolukoita ja variksenmarjoja; myös pari karpaloa ja lakkaakin vielä tapasin). Kyllä niitä tulikin syötyä, enempi olisi varmaan ollut jo epäterveellistä! Viimeinen retki-illallinen syötiin auringonpaisteessa mutta niin se vain viileni tämäkin lämmin päivä. Otan takin päältäni ja kömmin makuupussiin.
9.9. perjantai (tämä on kirjoitettu marraskuussa) Yöllä oli ollut pakkasta, maa ja teltat kuurassa, vesikassissa jäätä. Aamupalan ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen haikein mielin jätettiin retken viimeinen leiripaikka taaksemme ja seurattiin uraa, kunnes noin kolme kilometriä kuljettuamme tulimme asutuksen luo (välillä pysähdyttiin syömään puolukoita). Sieltä haettiin reitti tielle niin, että ettei tarvinnut kulkea kenenkään pihan läpi, ja alettiin ihmetellä missä kohdin noustaan bussiin. Varmuuden vuoksi soitettiin Eskelisen Lapinlinjoille ja saatiin kuulla, että kunhan ollaan tienvarressa ja viittilöidään kuljettajalle, hän ottaa meidät kyytiin, ja näinpä teki. Muotkan Ruoktulta nousi bussiin pari matkalla nähtyä kulkijaa. Päivällä, päiväkävelyllä ollessani maastosta palaili muuta aiemmin nähtyä väkeä.
Sauna ja kalasoppa maistuivat, ja Hansin tarinat. Unikin maistui mökin lakanoissa.
Lauantaina 10.9. noustiin Ruoktulta bussiin kello 11.15. Parkanossa 2.16, ja siitä kotiin… Öinen matkanteko (paitsi jos saa nukuttua) ei ole herkkua, mutta kauas on pitkä matka… ja reissu kokonaisuudessaan oli mitä mainion.
Kuluneena Suomen itsenäisyyden juhlavuotena ohjelmaan otettiin valtakunnalliset Suomen luonnonpäivät. Teema ”Sukella talveen” 4. helmikuuta piti olla hiihtoretkenä Joutsijärvellä, mutta heikon lumitilanteen vuoksi teimme kävelyretken Porin metsässä. ”Villiinny keväästä” 20. toukokuuta kävelimme Isomäestä Susisuolle ja nautimme eväistä nuotion äärellä. ”Rakastu kesäyöhön” – 17.kesäkuuta Susisuon pihapiiriin nousi pieni telttakylä, kun teeman mukaan nukuimme yön ulkona, ja ”Juhli Luontoa” 26. elokuuta teimme retken Pinkjärvelle, jossa kuljimme merkittyä reittiä kaksoislaavulle tulistelemaan ja kajautimme muutamat laulutkin. ___________________
Retkeilykoulua pohjustaaksemme järjestimme huhtikuun alussa Muumien retkeily- ja yhdistyksen esittelypäivän Susisuolla. Tuohon päivään tulikin noin 80 vierasta. Lapset jaettiin muutamaan ryhmään, jotka sitten vetäjien johdolla viettivät pienen leikkihetken lähimetsässä.
Varsinainen Muumien retkeilykoulu järjestettiin 5 kertaa kevään aikana 5-6-vuotiaille . Päivien aikana opeteltiin mm. ilmansuuntia, pystytettiin nopea pressumajoite, leikittiin ulkoleikkejä, etsittiin erilaisia puita ja kasveja, tehtiin tuulikello metsästä kerätyistä materiaaleista. Linnunpönttökin kiinnitettiin viimeisellä kerralla puuhun. Vetäjät Noora-Mari, Markus ja Orvokki saivat osallistujilta ansaitut hyvät kiitokset.
Yhdistyksen pyöräilyt ajeltiin maastossa. Kausi alkoi huhtikuun alusta ja on kestänyt pitkälle marraskuuhun. Aluksi arki-iltaisin, syksyllä viikonloppuisin. Maastopyöräilyä päätettiin kokeilla sen jälkeen, kun lajiin tutustui 20 osallistujaa edellisen kevään Laji tutuksi -päivänä. Nyt joka kerralla osallistujia on ollut 6–9.
Kuluneen vuoden toimintaa kuvaa jälleen hyvin toimelias talkoovuosi. Toimintakeskuksella tehtiin isoa ja pientäkin remonttia, kuten kiinteistön ylläpitoon välttämättä kuuluu. Majarakennus sai uuden maalipinnan, sisätilan ilmanvaihtoa tehostettiin, ja muuta pienempää korjaustyötä tehtiin. Saunarakennuksen katto korjattiin niin, että vanha huopakate poistettiin ja tilalle vaihdettiin pelti. Saunan pukuhuoneen lämmittimenä ollut kiuas oli aikansa palvellut ja se uusittiin. Yhdistyksen aikaansaama ja hoitama patikkareitti sai uudet hienot viitoitukset. Saunan kattopellit kustansi Luvian Uusioteräs-Kierrätyspalvelu Oy. Myös maalaustarpeisiin saimme tukea toisaalta, iso kiitos tukijoillemme!
Menneenä kesänä järjestettiin jälleen Satakunnan Kansansoutu, jossa Porin Latu perinteiseen tapaan huolehti Aittaluodon päätöstilaisuuden järjestämisestä ja osallistujien kahvituksesta. Tässä kohtaa haluan kiittää paitsi omaa väkeä, meitä oli rannassa 15, niin myös Porin kaupungin eri virastoja luonnikkaasta yhteistyöstä Soudun järjestelyjen aikaan, kiitos.
Tuleva vuosi on tapahtumia täynnä, perinteisiä mukavia kävelyretkiä ja Lapin matkoja, sekä myös jotain uutta. Heinäkuussa toimintakeskuksella järjestetään isä–poika-leiri, joka kannattaa laittaa mieleen. Päivämäärä tästä tarkentuu kevään aikana. Kesällä veneillään Iso-Enskerin saarelle. Ensi vuoden Porin Ladun retkillä on siis mahdollisuus vierailla kolmessa eri Kansallispuistossa.
Nähdään retkillä.
Timo
Tämä teksti on myös Latulainen 1/2018-jäsentiedotteessa.
Porin Latu 