Suomen Latu kannustaa meitä paikallisia yhdistyksiä arvioimaan ja kehittämään toimintaamme, jotta se olisi avointa, turvallista ja ekologisesti kestävää. 

Mittareita vastuullisen toiminnan arviointiin ja kehittämiseen on paljon alkaen retkietiketin noudattamisesta (ks. luontoon.fi) ja vähäpäästöisen ulkoilumisen edistämisestä. 

Vapaaehtoisemme ylläpitävät Susisuon majaa, toimivat lajiohjaajina ja retkien vetäjinä sekä hoitavat hallintoa ja viestintää. Ohjelmassamme on maastopyöräilyä, sauvakävelyä, polkujuoksua, kaupunkikävelyjä, retkiä lähimaastoon ja pohjoiseen. Uuttakin on luvassa kuten avovesiuintia ja 65 +-ryhmien ulkoilua.

Porin Ladun näkyvämpiä ynpäristötekoja lienevät vuosittainen tienvarsien siivousurakka sekä tulossa oleva jättipalsamin keruutalkoot. Ovat ne myös hyötyliikuntaa lähiluonnossa. Haluamme kiittää jäseniämme toiminnan tukemisesta ja tapahtumiimme osallistumisesta.  Jos vain aikaa sinulla riittää, niin tarjoamme mieiellämme vapaaehtoistoiminnan mahdollisuksia viestinnän, hallinnon, retkien vetämisen, toiminnan kehittämisen parissa. Yhdessä voimme tehdä tästä avoimempaa, turvallisempaa ja ekologisesti kestävää. 

Kaunista kesää ja tapaamisiin!

Paula Ilén, puheenjohtaja

Jätä kommentti