Vaellus Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin

Rinkat autoon ja menoksi. Porista lähdettiin ajamaan kohti Kilpisjärveä perjantai-iltana 29.8.2025. Mukana oli 5 latulaista ja matkaa käsivarteen tehtiin läpi yön, välillä kuskia vaihtaen. Lauantaina aamupäivällä 1100 km ajourakka oli ohi ja oltiin perillä Kilpisjärvellä. Myöhäinen aamupala nautittiin paikallisessa hotellissa. Suunnitelman mukaan 1 latulaisista majoittui mökkiin Kilpisjärvelle ja suoritti sieltä käsin päiväretkiä lähialueille ja loput 4 lähtivät vaeltamaan viikoksi – tavoitteena käydä Suomen korkeimmalla kohdalla Haltilla.

Vaeltamaan lähdettiin Kilpisjärven luontokeskuksen kupeesta puolipilvisessä säässä. Kalottireittiä ei ennätetty seurata kovinkaan pitkään, kun pilviverho Saanan ympäriltä väistyi ja paljasti tuon muinaisen jättiläisen koko komeudessaan.

Tunturi horisontissa. Valoisa syyspäuvä vaikka pilviä taivaalla, etualalla kivikkoista maastoa ja vettä

Ensimmäisenä vaelluspäivänä kuljettiin reilu 12 km matka Saarijärven autiotuvalle ja majoituttiin teltoissa tuvan pihapiirissä. Saarijärvellä on vanha suljettu autiotupa sekä 2023 käyttöönotetut uudet varaus- ja autiotuvat. Kuvassa taustalla vanha Saarijärven autiotupa.

Silta oikeassa laidassa, ihminen kulkemassa. Maasto kivikkoinen.

Sunnuntaiaamu valkeni kauniissa säässä, auringon noustessa Saarijärven takaisten tunturien takaa (kuva). Aamupalan jälkeen noin klo 9 lähdettiin päivän etapille, joka nousi heti autiotuvan jälkeen Norjan rajaa myötäillen korkealle tunturiin. Tunturista Kalottireitti laskeutuu Kuonjarjoen autiotuvalle, jossa pysähdyttiin hetkeksi lounastamaan, kunnes matkaa jatkettiin aina Meekonjärven autiotuvalle asti. Autiotuvan pihapiiriin pystytettiin teltat, joissa majoituttiin seuraava yö. Meekonjärven rannassa on tiheää pienikasvuista puustoa ja kosteikkoa, minkä johdosta kyseessä oli vaelluksen ainoa paikka, missä mäkäräisistä oli jonkin verran haittaa. Päivämatkaksi muodostui noin 18 km.

Auringon nousun kultaama maisema. Etualalla kivikkoa ja matalaa vesistöä.

Meekonjärven autiotuvalta palattiin Kalottireittiä hiukan takaisin päin, jotta nähtiin komea putous, jonka yli Kalottireitti kulkee siltaa pitkin. Meekonjärven rantoja myötäilevä reittiosuus on varsin kivikkoinen ja paikoin hankalakulkuinen, vaikka pahimpiin paikkoihin on tehty pitkospuita. Vesistön läheisyys ja Meekonvaaran jylhän jyrkät rinteet ovat kuitenkin komeaa katseltavaa. Vuomakasjoen reunoilla reitti nousee hiukan korkeammalle rinteeseen, ja näkymät sen myötä paranevat ympäristöön.

Yläkulmasta kuvattu joki etualalla, loivaa tunturimaisemaa.

Vuomakasjärven jälkeen Kalottireitti kulkee Suomen korkeimman yhtenäisen vesiputouksen ohi. Pitsusköngäs on varmasti vaikuttava näky kaikkina vuodenaikoina.

Suomen korkein vesiputous (kuvan oikeassa reunassa) maisemassaan.

Pitsuskönkäältä matka jatkui Pitsusjärven autiotuvan kautta aina Haltin autiotuvan lähialueelle asti. Haltin autiotuvan välittömässä läheisyydessä on varsin kivikkoista, eikä telttapaikkoja käytännössä ole, joten monet telttakunnat perustivat leirin kauemmas tuvasta. Vaellusseurueemme löysi kiitettävän hyvän leiripaikan Haltijärven pohjoisrannalta. Illalla Haltin autiotuvalle kiirehti vaeltajia, jotka olivat saaneet tiedon tiistaille luvatusta vesisateesta ja pilvisestä säästä, joten he halusivat huiputtaa Haltin hyvän sään aikaan. Hetken aikaa vaellusseurueemme pohti Haltin huiputtamista iltahämärissä, mutta reilun 18 km päiväetappi painoi vaakakupin telttaan pötkölleen menon kannalle.

Tunturiylänköä, taustalla matalahkon näköisiä huippuja. Pilvipoutainen valoisa päivä.

Tiistaiaamu valkeni puolipilvisessä säässä ja aikainen aamu lupaili mahdollisuutta huiputukseen kirkkaassa säässä. Aamupalaa valmistaessa pilvet alkoivat kuitenkin hiljalleen kertymään Haltin huipun ympärille ja pian lähes koko laaksokin peittyi pilviverhoon. Kapuamista Haltille päätettiin lykätä tunnilla kerrallaan ja seurata säätilan kehitystä. Sade ajoi vaeltajat välillä telttaan odottelemaan sään selkenemistä ja keräämään voimia edessä olevaan koitokseen. Useamman lykkäyksen jälkeen takarajaksi kapuamiselle asetettiin puolipäivä, minkä jälkeen Suomen korkeimmalla kohdalla päätettiin lähteä käymään. Yksi vaeltajista päätti kuitenkin jäädä pitämään leiriä silmällä, koska oli jo aiemmin Haltin huipulla käynyt. Niinpä Suomen korkeimmalle kohdalle lähdettiin kolmen vaeltajan voimin. Pilviharson verhoamassa säässä ei paikoin montaa metriä eteensä nähnyt. Voimakas tuuli ja tuiverrus eivät helpottaneet nousua, vaikka tuuli onneksi kävikin pääosin selän puolelta. Rajapyykille 303B saavuttiin reilun tunnin kapuamisen jälkeen. Näkyvyys huipulla ei ollut häävi, mutta kokemuksena nousu Haltille pilviverhon keskellä on sekin omalla tavallaan varsin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Alaspäin laskeuduttaessa myös pilviverho rupesi rakoilemaan ja sää selkeytymään.

Rajapyykki ja ihmisiä Haltin huipun kivikossa, sumu peittää maiseman.

Leiriin päästyämme pistimme leirin kasaan ja palasimme 7 km päähän Pitsusjärven autiotuvalle, jonne leiriydyimme telttoihin yöksi. Illalla auringonlasku Pitsusjärven takaisten tunturien taakse oli puolipilvisessä säässä varsin näyttävä.

Auringonlaskun tuntureiden taa, vesistö tuntureiden edessä.

Keskiviikkona 3.9. Pitsusjärveltä palattiin Kalottireittiä Pitsuskönkäälle pilvisessä ja tihkuisessa säässä. Vuomakasjärven kohdalla poikkesimme Kalottireitiltä Vuomakasjärven länsipuolelle parit kahluupaikat ylittäen, sekä kiersimme Meekonvaaran länsi- ja eteläpuolitse takaisin tutulle Meekonjärven autiotuvalle. Matkaa kertyi noin 14 km. Koska sattui olemaan Urho Kekkosen syntymäpäivä (125 vuotta Kekkosen syntymästä), päättivät vaellusporukan kaksi polkujuoksuharrastajaa pinkaista läheisen Saivaaran päälle, jonne on kiinnitetty Kekkosen muistolaatta. Sää suosi polkujuoksijoita, sillä autiotuvalta käsin huiputus oli suoritettu kahdessa tunnissa ja taivaalta alkoi vihmoa vettä samalla hetkellä, kun he palasivat autiotuvalle. Näkymät Saivaaran päältä olivat huomattavasti paremmat kuin Haltilta.

Tunturi- ja vesistömaisema, yläviistosta, kalansilmäobjektimaisesti.

Torstain siirtyminen Meekonjärven autituvalta Kalottireittiä Saarijärvelle tuntui ehkä yllättäen monesta vaeltajasta raskaimmalta vaelluspäivältä. 18 km siirtymiseen sisältyi puolenkilometriä nousua ja lähes saman verran laskua. Vaikka torstaina synkkiä pilviä oli aika ajoin näköpiirissä ja taivas koko päivän pilvistä harmaa, niin kuin ihmeen kaupalla sadetta ei saatu niskaan.

Perjantaina sää suosi ja lämpötila nousi päivän mittaan kesäisiin lukemiin, yli 20 asteen. Saarijärveltä suunnattiin Muurivaaran päälle katsomaan maisemia ja sieltä otettiin suunnaksi länsi, kunnes palattiin Kalottireitille ja jatkettiin reittiä pitkin. Viimeiselle vaelluspäivälle tuli mittaa noin 15 km. Kilpisjärvellä juhlistettiin viikon vaellusta tuhdilla ravintolaillallisella ja saunomalla pitkän kaavan mukaan.

Näkymä tunturinlaelta. Vasemmall kivipaadessa teksti: Suomi 1925

Lauantaiaamuna Kilpisjärvellä nautittiin jälleen monipuolinen hotelliaamiainen, minkä jälkeen suunnattiin nokka kohti Poria. Porissa oltiin myöhään lauantai-iltana monta muistoa rikkaampana.

Porin Ladun vaellusryhmän vetäjä Eemeli Lappalainen kiittää kaikkia mukana olleita.

Teksti ja kuvat: Eemeli Lappalainen

Elokuun alussa ajettiin 400. Porin Ladun maastopyöräily-yhteislenkki – lyhyt katsaus Porin Ladun pyöräilyihin

Maastopyöräilyn yhteislenkit aloitettiin 18 kilometrin lenkillä 3.4.2017 Porin metsän poluilla. Ensimmäisenä vuonna lenkeillä oli 2-9 pyöräilijää. Lenkkejä ajettiin 19, pyöräilijöiden määrä lenkeillä yhteensä 92.

Vuonna 2018 ajettiin läpi vuoden, 53 kertaa, ja osallistujamäärät vaihtelivat 5-31 välillä –   yhteensä 610 pyöräilijää.

Talvi oli runsasluminen vuonna 2019. Helmi-maaliskuussa ei ajettu lenkkejä, joten lenkkejä kertyi 42. Osallistujia oli 3-32 per lenkki, yhteensä 571.

Etanalenkit vuonna 2020

Vuonna 2020 ajettiin talvella 15.3. asti. Sitten oli koronatauko toukokuun loppuun. Kaikkiaan lenkkejä ajettiin 57, osallistujia 1-37 per lenkki ja yhteensä 1013 pyöräilijää. Keskiarvo oli 18 pyöräilijää. 20.2.2020 räntäsateiselle lenkille ei vetäjän lisäksi tullut muita. Uutuutena aloitettiin kesäkauden matalan kynnyksen “etanalenkit” eli helpoilla ja lyhyemmillä reiteillä ajetut lenkit, jotka olivat heti suosittuja, osanottajia oli yleensä 25-30.

Vuosi 2021 aloitettiin 3.1. Hiittenharjulla 29 kilometrin lenkillä, jolle osallistui 33 pyöräilijää, mikä on talvilenkkien ennätys. Helmi-maaliskuussa oli lenkkitauko. Lenkkejä ajettiin 55 ja osallistujia oli 790 eli 14,4 per lenkki. Reposaaren etanalenkille osallistui kesäkuussa ennätysmäärä eli 38 pyöräilijää.

Välillä myös gravelia – siis sorateitä

Vuoden 2022 lenkit aloitettiin huhtikuun alussa. Maanantailenkit ja Etanalenkit jatkuivat normaalisti ja lisäksi ajettiin kolme pidempää gravelpyöräilyä 70-100 km reiteillä. Yhteensä ajettiin 51 lenkkiä, joille osallistui 773 pyöräilijää, siis keskimäärin 15. Lisäksi oli 15 fatbikelenkkiä Porin kaupungin henkilöstölle kevään ja syksyn aikana.

Vuonna 2023 koronapandemian aiheuttama maastopyöräilybuumi alkoi laantua. Lenkkejä ajettiin 52 ja osallistujia oli 558 eli noin 11 pyöräilijää per lenkki. Parhaimmillaan oli 26 osallistujaa.

Vuonna 2024 ajettiin 46 lenkkiä, joille osallistui 433 pyöräilijää eli keskimäärin 9,4 osallistujaa per lenkki. Suurin osanottajamäärä oli toukokuussa Preiviikin lenkillä 19.

Tänä vuonna on 5.8. saakka ajettu 25 lenkkiä, osanottajia 237. Keskiarvo on 9,5 per lenkki.

Vuosien varrella näille lenkeille on osallistunut iso määrä maastopyöräilijöitä. Monet ovat näillä lenkeillä ”löytäneet” Porin ja lähikuntien maastopyöräilyyn sopivat polut ja jatkaneet harrastusta omatoimisesti. Lenkeillä on havaittavissa selkeä rotaatio, osanottajat vaihtuvat aika ajoin. Toki muutamia alkuvuosien pyöräilijöitä käy edelleen lenkeillä.

Pyöräily ollut osa lajikirjoa jo 1970-luvun alusta

Pyöräily on kuulunut Porin Ladun lajikirjoon koko yhdistyksen toiminta-ajan 1970-luvun alusta alkaen.  Satakunnan haastepyöräilyn merkeissä ajettiin reilu 30 vuotta vapusta juhannukseen viikoittain pyörätielenkkejä ennen maastolenkkien aloitusta.

Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ajettiin useamman vuoden ajan kesäkaudella 3-4 pitkää 70-100 km soratielenkkiä (silloin ei kukaan puhunut gravelpyöräilystä…).

Ohjelmassa on ollut myös vuosittain viikon pyöräretki Suomen Ladun leiripäiville eri puolille Suomea. Itse osallistuin reilu kymmenen kertaa näille retkille (myös bikebacking oli silloin tuntematon termi). Lisäksi vuosikausia tehtiin kesäisin 1-2 viikonlopun pyöräretkeä eri puolille Satakuntaa.

Nyt Porin ladussa siis maastopyöräillään. Sen 5.8.2025 ajetun 400:nnen Porin Ladun maastopyöräily-yhteislenkin jälkeen on jo ajettu muutama lenkki lisää.

Talvikuva maastopyorailijoista, etualalla lenkkien vetaja, mieshenkilo kypara paassa

Jari Wiksten
maasto- ja gravel-lenkkien vetäjä (alimmassa kuvassa oikealla)

Jari on julkaissut tekstin 9.8. Facebookissa. Tähän sitä on muokattu vain hiukan, mm. otsikot lisätty.

Porin Ladun hiihtoviikko Saariselällä 2025

Porin Ladulla on pitkät perinteet Lappiin suuntautuvissa matkoissa, ne onkin yleensä sisällytetty seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaan. Matkoja on tehty kevättalvisin, syksyisin ja ensilumillekin.

Keväthiihtoviikkojen perinnettä jatkettiin tänäkin talvena Saariselän ja UKK:n maisemiin. Liikennöitsijä Matka-Salonen ilmoitteli sivuillaan matkasta, jolle mukaan sovimme keräävämme oman ryhmän. Lopulta Porin Ladun ryhmä täytti hieman yli puolet bussista. Matka-Salonen keräsi kyytiin porukkaa eri puolilta Satakuntaa, viimeiset tulivat kyytiin vielä Jalasjärveltä.

Pieni taiteenlaji ja epämukavuustekijä tuo bussilla Lappiin matkustaminen on, mutta osa pystyy torkkumaan, osa ei. Menomatkalla pysähdyttiin joitakin kertoja jaloittelemaan lyhyille tauoille ja pitempi tauko pidettiin Iissä, jossa yhdistys tarjosi omalle ryhmälleen aamiaisen. Viimeinen tauko ajamisessa pidettiin Luoston liittymässä, jossa liikennöitsijä tarjosi päiväkahvit. Perillä Saariselällä oltiin noin neljän aikaan iltapäivällä. Perillä päästiin heti majoittumaan Hotelli Riekonlinnaan.

Perinteiseen tapaan Porin Ladun ryhmä kävi yhdessä päivällisellä Ravintola Teerenpesässä tiistai-illalla. Päivälliselle osallistui koko 16 hengen mukava ja leppoisa ryhmä. Muuten viikon aikana kukin suunnitteli illan viettonsa ja iltaruokailunsa itse tai vaihtelevin kokoonpanoin. Hiihtolenkeille suunnattiin omatoimisesti, osa hiihteli itsenäisesti mutta vaihtelevia hiihtoryhmiäkin muodostui viikon aikana.

Hiihtolatujen lähtöportti Saariselällä.

Kelien osalta tämä viikko Lapissa oli kovin lauha, päivälämpötila kohosi muutamana päivänä +5 asteeseen, kunnon pakkasia ei oikein ollut edes öisin. Lämpötila, tuuliset päivät ja aurinkoiset kelit saivat aikaan sen, että laduilla oli ehkä eniten männyn ”roskaa”, mitä omilla Lapin hiihtoviikoilla olen koskaan nähnyt. Roskaiset ja nuoskalumiset ladut yhdistettynä pitovoidesuksiin asettivat omat haasteet voiteluille.

Omat ”pakko käydä” -ladut

Alueella monet vuodet käyneenä joistakin reiteistä on muodostunut ”pakko käydä” -reitti. Yksi niistä, Kulmakurun lenkki, noin 30 km, on maisemiltaan ja profiililtaan mieleen painuva. Reitiltä löytyvät alueen virallisten hiihtoreittien luultavasti ainoat mahdolliset lumivyörypaikat. Reitin saa hiihtää vain vastapäivään. Alkumatkalla lasketaan pitkää kapeaa kurua myöten kauniille Tolosjoelle. Joelta ensimmäisen laavun jälkeen noustaan kolmisen kilometriä Kulmakurun reunalle. Nousuosuudella on paljon haarakäyntiosuuksia, nousumetrejä kertyy parisen sataa. Kulmakurun jälkeen lasketellaan kaunista osuutta Harrinojan päivätuvan kautta uudelleen Tolosjoelle, josta jälleen noustaan kohti Laanilaa ja Kaisan Savottakahvilaa. Tälle lenkille osui viikon ainoa kokonaan pakkaspäivä, iltapäivällä lämpötila oli korkeimmillaan -1 astetta.

Rautulammen uusille tuville vievät reitit jäivät itseltä tänä talvena käymättä, juurikin suksien epävarman pidon vuoksi. Rautulammelle pääsee Luulammen/Kiilopään suunnasta kahta eri reittiä, toinen tasaisehkoa tunturien välistä laaksoa, toinen Kiilopään ja Niilanpään tunturien ylitse kulkeva reitti.

Suomen Ladun Kiilopäälle on myös joka talvi pakko hiihtää, vähintään kaakaolle, lounaskeittokin on joskus siellä syöty hiihtopäivän tauolla. Hiihtoreitit Ahopään ja Kiilopään satulan kautta ovat aina mielenkiintoisia ylitettäviä. Ensimmäisen Kiilopäälle suuntautuneen hiihtopäivän keli oli vähän lumisateinen ja suojaluminen. Ahopään eteläpuoleisilla rinteillä näkee monesti riekkoja, niin nytkin kun toisen kerran Kiilopäälle hiihtelin. Luulammen ja Kiilopään kautta Saariselälle hiihtäen saavuttaa lyhimmillään noin 27 kilometrin lenkin. Luulammen latukahvila ja Kiilopää ovat ideaalisia taukopaikkoja kun reitti Saariselältä kulkee Rumakurun tai Vellinsärpimän/Taajoslaavun lenkille tai Rautulammelle saakka.

Kotimatkalle lähdettiin lauantaiaamulla kahdeksan aikaan. Matkalla pysähdyttiin lounaalle Oulun alapuolella Tupoksessa. Porissa olimme illalla yhdentoista aikoihin.

Teksti: Timo Korhonen

Porin polut – juokse, hengitä, elä!

Porin Latu järjestää maksuttomia ja kaikille avoimia ohjattuja polkujuoksuja vuosittain aikaisesta keväästä jouluun. Joka toinen maanantai juostaan ryhmässä vaihtelevissa paikoissa Porin seudulla. Sydäntalvi, tammi-helmikuu, pidetään tyypillisesti taukoa, mutta säiden salliessa ja hankien huvetessa polkuja ruvetaan tallaamaan jo helmi-maaliskuussa. Polkujuoksussa juostaan nimensä mukaisesti pääasiassa poluilla, mutta juoksureitit voivat sisältää myös tie- ja metsäosuuksia. Polkujuoksua voi kokeilla tavallisilla lenkkitossuilla tai maastojuoksukengillä ja hankkia lisää varusteita harrastuksen edetessä.

Polkujuoksun hyödyt ja vinkit aloittelijoille

Polkujuoksu on mainio tapa nauttia luonnosta sekä ylläpitää omaa kuntoa ja hyvinvointia. Juokseminen poluilla kehittää kuntoa, koordinaatiokykyä ja tasapainoa. Jos kuormittavan liikunnan harrastamisesta on kulunut tovi, muistathan lähteä liikkeelle rauhallisesti ja kehoasi kuunnellen. Omatoimisilla polkujuoksulenkeillä voi esimerkiksi vuorotella kävelyä ja juoksua, eikä heti ensilenkillä tarvitse juosta tuntia putkeen. Alussa voi vaikka juosta minuutin ja kävellä sen jälkeen neljä minuuttia, minkä jälkeen juosta taas minuutin… Juoksun osuutta voi hiljalleen kasvattaa. Kun tunnin yhtäjaksoinen juoksu ei tuota ongelmia, niin kunto on riittävä Porin Ladun yhteislenkeille osallistumiseen.

Porin seudun polkujuoksumahdollisuudet

Porin seudulta löytyy paljon hyviä polkujuoksumahdollisuuksia. Helppokulkuisia merkittyjä reittejä löytyy esimerkiksi Yyteristä, Kirjurinluodosta, Joutsijärveltä, Enäjärveltä ja Porin Metsästä. Lisäksi yhteislenkkejä on järjestetty merkitsemättömillä reiteillä muun muassa Ulvilassa, Ruosniemessä, Susisuolla ja Preiviikissä. Lähialueen polkuverkostoa voi tutkia myös omatoimisesti maastokarttasovelluksilla (esim. trailmap.fi).

Polkujuoksun erityispiirteet ja varusteet

Polkuja juostessa on hyvä huomioida, että juoksu eroaa tasamaajuoksusta. Epätasaisilla ja juurakkoisilla poluilla askel on tyypillisesti lyhyempi ja maaston muotoja joutuu ennakoimaan enemmän. Reitillä lojuvat kaatuneet puut, liukkaat kivet, kosteikot tai jyrkät kalliot tuovat juoksuun omat haasteensa. Onkin hyvä huomioida, että metsässä juokseminen on raskaampaa kuin tasaisella alustalla. Lisähaasteensa tuo pimeällä juokseminen, jolloin ehdoton varuste on hyvin valaiseva otsalamppu. Otsalampun valinta on kompromissin hakemista valotehon, akunkeston, painon ja hinnan välillä. Mitä suurempi valoteho, sitä enemmän valaisin vaatii akustolta suoritustehoa, mikä nostaa painoa, hintaa tai molempia. Nyrkkisääntönä voidaan pitää 200–600 lumenin valotehon riittävän metsäpoluilla juostessa.

Hyödyllisiä varusteita polkujuoksulenkille

Muita mahdollisesti hyödyllisiä asioita mukaan otettavaksi polkujuoksulenkille ovat: kartta, kompassi, suojalasit, juomavyö, polkujuoksureppu, energiapitoinen syötävä ja ensiapuvälineet. Tyypillisimpiä ensiaputilanteita polkujuoksussa ovat nilkan nyrjähtämiset, liukastumiset, kaatumiset ja oksien aiheuttamat naarmut. Polkujuoksuun kannattaa valita hengittäviä ja istuvia, juoksuun tarkoitettuja vaatteita. Säären peittävät sukat tai pitkät trikoot suojaavat jalkoja naarmuilta. Pidemmillä lenkeillä juoksureppuun on hyvä varata myös tuulta ja vettä pitävä takki sääolosuhteiden muutosten varalle.

Yhteislenkkien vaativuusluokat

Porin Ladun yhteislenkit luokitellaan kolmeen vaativuusluokkaan: helppoon, keskivaativaan ja haastava. Helpot lenkit juostaan kirkkaassa päivänvalossa ja helposti juostavilla poluilla, kuten Kirjurinluodon ulkoilureiteillä. Helppokin lenkki juostaan, mutta se sisältää keskivaativaa lenkkiä enemmän hengähdystaukoja. Suurin osa yhteislenkeistä on keskivaativia ja tyypillisesti kestoltaan tunnista kahteen tuntiin. Keskivaativat lenkit voivat sisältää teknisesti vaativia osuuksia, kuten kivikkoisilla poluilla juoksua tai mäkiosuuksia. Kaikista haastavimmat lenkit ovat kestoltaan tai suoritusolosuhteiltaan poikkeuksellisen vaativia ja niihin osallistuminen edellyttää aiempaa harrastuneisuutta. Kaikille vaativuusluokille on kuitenkin yhteistä se, että reittien vaativimmissa osuuksissa vauhti otetaan pois vahinkojen välttämiseksi. Myös sääolosuhteet voivat muuttua äkisti lenkin aikana, jolloin helpoksi suunniteltu lenkki voi muuttua kesken kaiken haastavaksi. Rajuilman sattuessa kohdalle polkujuoksulenkki keskeytetään tai perutaan.

Polkujuoksun hyödyt ja yhteisöllisyys

Polkujuoksu johdattaa harrastajan pois kaupungin hälinästä luontoon, missä voi nauttia rauhasta ja maisemista. Maaston vaihtelevuus tekee juoksusta mielenkiintoista ja haastavaa. Jokainen lenkki on erilainen kokemus, vaikka reitti säilyisikin samana. Luonnossa liikkuminen vähentää tutkitusti stressiä ja parantaa mielialaa, minkä lisäksi uusiin paikkoihin ja reitteihin tutustuminen tuo juoksuun seikkailun tuntua. Polkujuoksuryhmät tarjoavat mahdollisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä ja jakaa kokemuksia muiden kanssa. Tervetuloa juoksemaan, hengittämään ja elämään Porin Ladun polkujuoksulenkeille!

Teksti ja kuvat: Eemeli Lappalainen

Kiitos yhteistyöstä ja talkootunneista

On aika kiittää kuluneesta vuodesta. Tänäkin vuonna Porin Ladun vapaaehtoiset ovat liikuttaneet ulkoilutapahtumissamme lähes tuhatta ihmistä.

Lähes koko kalenterivuoden olemme maastopyöräilleet, kävelleet sauvoilla ja ilman, polkujuosseet sekä retkeilleet, syksyinen vaellusviikkokin järjestettiin jälleen. Alkuvuodesta myös hiihtotapahtumia onnistuttiin kelien puolesta toteuttamaan.

Talkoillen olemme ylläpitäneet Susisuon toimintakeskusta käyttökunnossa itsellemme, majan vuokraajille sekä tuntemattomalle määrälle patikkareitin ja nuotiopaikkojen käyttäjiä. Toteutimme tänä vuonna hankkeena majan pihaan uuden kotalaavun, mitä on keväällä tarkoitus juhlistaa ”virallisilla avajaisilla”.

Yhteistyötä tehtiin sekä Lounais-Suomen latualueen että Porin kaupungin kanssa. Perinteinen Pimeä metsä -tapahtuma keräsi tänäkin vuonna täyden osallistujamäärän (kuva edellisvuodelta).

Olen meidän aktiivisista vapaahtoisista ylpeä, oli sitten tehty ”tuntimäärä” 1 tai 200. Kaikkia meitä tarvitaan, jotta monissa tutkimuksissa ihmiselle terveelliseksi todettu ulkoilu luontoympäristössä mahdollistuisi ja jatkuisi tulevaisuudessakin.

Toivotan kaikille latulaisille Hyvää Joulun aikaa ja ulkoilullista talvea.

Timo

Koristeltu joulukuusu puuseinäisen tuvan nurkassa.
Hyvää joulua 2024 Susisuon majalta!

Paratiisissa käytiin – UKK-vaellus 2024

Vaellusviikkoa lähdettiin suunnittelemaan varsin myöhään, vasta kesän kynnyksellä. Timon (puheenjohtaja Timo Korhonen) ehdotuksesta kohteeksi otettiin UKK-puiston pohjoisalueet reitillä Raja-Jooseppi – Kiilopää.

Vaelluksen alustava reittisuunnitelma oli kulkea Luttojoen ylityksen jälkeen Kiertämäjärvien itäpuolitse kohti Peuranampumapäätä, jonka kautta huiputettaisiin Kuikkapää. Kuikkapäältä reitti jatkuisi Muorravaarakan ja Pirunportin kautta Paratiisikurulle (alla) ja Sarvijoen latvoille. Sieltä Sotavaaranojan, Taimenlammen, Kulasjoen ja Taajoslaavun kautta kuljettaisiin Kiilopäälle. Vaelluksella oltaisiin kuusi yötä telttamajoituksessa. Päiväkohtaiset vaelluskilometrit tulisivat vaihtelemaan noin kuudesta 18 kilometriin.

Kuruun virtaava kapea puro, jossa putous. Yleiskuva, kivikkoiset seinämät, vihreä kasvusto rinteen juurella..
Paratiisikurun perukoilla virtasi pieni puro putouksineen. Paratiisissa myös pari lampea ja valtavasti mehukkaita mustikoita.

Lauantai 31.8. Raja-Jooseppi – Alempi Kiertämäjärvi

Porin Ladun vaellusviikko alkoi Raja-Joosepista. Vaellusnelikko pääsi ensin Turun Ladun bussissa Kiilopäälle ja Porin Ladun polkujuoksuohjaajan Jesse Salmisen autokyydillä Kiilopäältä Raja-Jooseppiin. (Kiitos kyyditsijöille!) Lähtöpisteessä oltiin lauantaina klo 16 jälkeen, joten ensimmäisen päivän vaellus oli lyhyehkö. Ensimmäinen yö vietettiin laavulla Alemman Kiertämäjärven rannalla. Yhdelle vaeltajista se oli ihka ensimmäinen yö laavulla.

Neljä ihmistä syksyisissä retkeilyvaatteissa, rinkat selässä, vaellussauvoja käsissä. Lähdössä ylittämään siltaa, joka näkyy heidän välistään.
Raja-Joosepista lähdössä. Rinkat painavimmillaan.

Sunnuntai 1.9. Alempi Kiertämäjärvi – Peuranampumapään pohjoispuoli

Toinen vaelluspäivä alkoi sumuisissa tunnelmissa ja matka jatkui Kiertämäojan vartta etelään. Lounastauko pidettiin Ylemmän Kiertämäjärven autiotuvalla, minkä jälkeen poikettiin polulta metsään ja hakeuduttiin yöksi Peuranampumapään pohjoispuolelle lammen rantaan. Vaellusnelikosta kaikki majoittuivat teltoissa. Vajaan 15 kilometrin matkaan saatiin yksi kahlattava vesistöylitys ja loppupäivään mukavasti nousumetrejäkin.

Sumu alkanut hälvetä, mäntymetsäinen saari näkyy harmaan taivaan ja vedenpinnan välissä.
Aamun sumu alkoi hälvetä Alemmalla Kiertämäjärvellä, kun sen rantapolkua lähdettiin kulkemaan.

Maanantai 2.9. Peuranampumapään pohjoispuoli – Muorravaarakan autiotupa

Vaellusviikon kolmas päivä oli pisin ja rankin. Kuiva kesä oli laskenut vedenpintoja ja kuivattanut kokonaisia kartalla näkyneitä lampia. Lähes koko päivä vaellettiin tuntureilla, joten kuivuuteen varauduttiin juomalla aamulla paljon vettä ja täyttämällä kaikki mukana olleet juomaputelit. Lämpötila kohosi päivällä kesäisiin hellelukemiin, eikä avotunturi tarjonnut suojaa auringon paahteelta. Onneksi rinteiltä onnistuttiin löytämään pieni soliseva puro, josta vettä saatiin täydennettyä, muuten olisi voinut Kuikkapää jäädä huiputtamatta. Illasta laskeuduttiin luonnonkauniin Tiuhtelmakurun kautta Muorravaarakan autiotuvalle. Puolet nelikosta yöpyi tuvassa, puolet teltoissaan. Telttoja Muorravaarakalla oli paljon, mutta tilaakin alueella niille hyvin riitti.

Kolme vaeltajaa kulkee tunturiylängöllä rinkkoineen, ovat selin kuvaajaan. Kuuma ilma, yhdellä näkyy paljaat käsivarret.
Tunturiylängöllä oli tänään lämmin.

Tiistai 3.9. Muorravaarakan autiotupa – Sarvijoen latvat

Vaellusviikon neljäntenä päivänä vaellusnelikko suuntasi kaukaa katsottuna melko uhkaavankin näköisen Pirunportin kautta Paratiisikuruun. Paratiisikuru oli nimensä veroinen ja kurussa nautittiin paratiisin runsaasta ja mehevästä marjasadosta. Kurusta noustiin Siliäselän päälle, missä ensin sadekuuro ropsautti vettä vaeltajien niskaan, minkä jälkeen tunturin tuulet huolehtivat kostuneiden varusteiden tehokkaasta kuivaamisesta. Vaelluspäivän päätteeksi leiriydyttiin Sarvijoen latvoille.

Retkeilijä tulossa kivikkoisessa kurussa ylämaata. Taaempana toinen retkeilijä. Taustalla eri sävyissä sinisenä kauampana olevia rinteitä.
Pirunporttiin kipuamassa.

Keskiviikko 4.9. Sarvijoen latvat – Taimenlampi

Vaellusviikon viidentenä päivänä siirryttiin Sarvijoen latvoilta Taimenlammelle. Päivän etenemistahti oli leppoisa ja poikkeuksellisesti lähes koko päivä kuljettiin polkuja. Yksi pieni vesistöylitys kahlaamalla ja toinen Porttikosken siltaa kulkien. Taimenlampi houkutti pulahtamaan – jos ei nyt aivan uimaan, niin ainakin pesulle. Täältäkin löytyi jonkin verran puolukoita, mustikoita ja kaarnikoita (variksenmarjoja) aamupuuron päälle.

Jokiuoma, jossa vesi matalalla, kivikkoista, vettä. Vastarannalla mäntyjä ja niiden takana rinne.
Näkymä leiripaikan rannasta Sarviojan latvoilta.

Torstai 5.9. Taimenlampi – Taajoslaavu

Vaellusviikon kuudes päivä alkoi reippaalla nousulla Lankopään päälle, mitä seurasi yhtälailla reipas laskeutuminen Kuivalammen rantaan. Siitä lounastauolta matka jatkui Kaivoslaksoon, jossa puron äärellä nautittiin tovi lämpimästä syyspäivästä ja metsämarjoista. Loppupäivä seurattiin Kulasjoen varren polkua Taajoslaavulle, jonne myös leiriydyttiin yöksi. Viimeisen vaelluspäivän vastainen yö oli selkeä ja selvästi kylmin. Yökukkujat pääsivät nauttimaan kirkkaasta tähtitaivaasta ja onnistuipa yksi vaeltajista näkemään revontuliakin – vaimeita vaaleita revontulia olikin näkynyt lähes jokaisena yönä. Selkeän reitin varrella oleva laavu oli jo varattu yön yli -retkeläisille, joten nelikkomme nukkui teltoissaan.

Vihreitä tunnelitelttoja erämaajärven rannalla, ilta-auringossa.
Taimenlammella.

Perjantai 6.9. Taajoslaavu – Kiilopää

Vaellusviikon viimeisenä päivänä Taajoslaavulta siirryttiin Kulasjoen vartta Luulammin kahvilaan, jossa nautittiin makoisat pullakahvit. Kiilopään etelärinteiden puolelta kierrettiin vaelluksen päätepaikalle. Suomen Ladun Kiilopää tarjosi puitteet saunoa ja pestä vaelluksen rasitukset pois sekä mahdollisuuden nauttia maittava päivällinen. Porin Ladun neljän hengen vaelluspartio kiittää ja kuittaa mahtavasta viikosta.

Vaeltaja tunturimaisemassa, laaksossa, katse kohti pari metriä leveän puron ylitystä. Vaivaiskoivuja, katajia. Aurinkoinen sää, muutama pilvenhaituva sinisellä taivaalla.
Nousu kohti Kiilopäätä alkaa pian.


Vaellustarina on julkaistu alunperin Instagramissa @porinlatu heti vaelluksen jälkeen. Tekstiä on tähän lisätty vain vähän. Instagramissa lisää kuvia, myös kuljettu aika ja kilometrit. Kuvat Eemelin kamerasta.

Porin Ladun hiihtomatka Saariselälle – Kirstin matkaraportti maaliskuulta 2024

Porin Ladun hiihtomatkalla viikolla 13 meitä oli 13, osa matkalaisista oli ensikertalaisia. Loin heti alussa yhteisen WhatsApp-ryhmän, mikä toimi hyvin. Kaikki saivat aina ilmoituksen seuraavan päivän hiihdoista, samoin yhteisistä ruokailuista. Kaikki saivat myös jakaa kuviaan ja kertoa omia kokemuksiaan. Joka päivä tuli paljon kuvia ja kertomuksia. Olimme kiinteä ryhmä, kaikki toimi, kaikkiin sai aina yhteyden ja tieto kulki. Hiihdimme paljon yhdessä, jotkut hiihtivät vielä lisäkilometrejä. Kävimme myös paljon yhdessä syömässä eri paikoissa. Jotkut jaksoivat käydä vielä illalla konserteissa ja tanssimassa.

Hiihdimme yhdessä noin 10–17,5 km pituisia matkoja päivässä. Teimme seuraavia  hiihto- ja  kävelylenkkejä:

  • Kuutamokuru, Piispanojan kota, Laanila
  • Kaunispää, Palo-ojan kota, Luton kämppä, Vellinsärpimän tupa, Lutto-oja
  • Kiilopää, Ahopää, Piispanoja, Prospektorin kaivos, Laanila
  • Iisakkipää, Vahtamapää, Rumakuru, Hirvaskuru

Yhtenä aamupäivänä oli kova lumisade. Silloin teimme kävelylenkin, kävimme Aurora-tuvallakin. Monet lähtivät vielä iltapäivällä hiihtolenkille. Viimeisenä päivänä kaikki saivat tehdä omia hiihtolenkkejä joko yksin tai yhdessä.

Vanha hirsimökki, kaksi henkilöö paistattelee päivää sen edustalla istuen. Lunta ympärillä ja mökin katolla.
Rumakurun vanhan kämpän edustalla kelpasi paistatella päivää.

Matkalla oli innostunut ja sopuisa joukko. Mukana olleille ei sattunut mitään onnettomuuksia. Ainoastaan minä jouduin käyttämään kaksi kertaa terveyspalveluja ja palasin Poriin myöhemmin eri kyydillä.

Saariselän laduilla pääsee avariin maisemiin.

Porin Ladun jokavuotinen käyntikohde on ollut vuosikymmeniä Saariselän alue kesäisin ja talvisin. Toivon, että joku nuorempi alkaisi järjestää näitä matkoja ja perinne jatkuisi vielä. Olen järjestänyt näitä matkoja jo useita vuosia ja nyt olen lopettamassa jo ikäni vuoksi. Kaikki matkat ovat olleet kivoja ja tulen varmaan kaipaamaan niitä. Itse olen käynyt Saariselällä jo 60-luvulta asti vuosittain ainakin kerran. Käyn siellä varmaan edelleenkin. Kaipaan Lapin maisemia ja rauhaa.

Isot kiitokset kaikille mukana olleille. Olitte mahtava, mukava ja tiivis ryhmä. Kaikki edellisten vuosien matkatkin ovat olleet ikimuistoisia.

Hyviä reissuja jatkossa kaikille!

Kirsti Ollila

Riekkoja.

Ulkoilullista talvea!

Tätä kirjoittaessa nyt joulukuun alkupuoliskolla, Länsi-Suomessakin on ilahduttavasti ollut lunta maassa ja pakkasta yhtäjaksoisesti jo kolmisen viikkoa. Kävin ottamassa tuntumaa hiihtoon ensimmäisen kerran tänä talvena joulukuun toisella viikolla Hiittenharjun laduilla. Ei sitä lunta vielä kovin paksua kerrosta ollut, mutta hienoa oli Satakunnassa päästä luonnon lumelle jo tässä vaiheessa, eipä ihan tavallista moniin vuosiin. Samalla tuli ajettua sisään uusi hiihtopuku, edellinen oli jo aika kulunut ja vähän paikkailtukin, ja ostettu kun markat olivat vielä käytössä. Saa nähdä palveleeko uusi puku yhtä hyvin.

Porin Ladun hiihtoviikko Lappiin on suuntautunut Saariselän laduille jo pitkään. Itse en ole muualla Lapissa vielä hiihtänytkään, lukuun ottamatta yhtä ahkiovaellusta Hetan ja Hannukurun välillä Länsi-Lapissa. Saariselän ja UKK:n alueen latureitit kulkevat hyvin vaihtelevissa tunturi- ja metsämaisemissa. Ladut ovat hyvin hoidettuja, ja pisteenä iin päällä aivan lähellä on Suomen Latu Kiilopää, jossa myös on hiihtoviikon osallistujien mahdollista majoittua. Tänäkin vuonna yhdistys matkaa Saariselälle viikolla 13, ilmoittautuminen on tammikuun 26:nteen päivään mennessä.

Yhdistyksen toiminnasta viestitetään jatkossa myös uudella verkkosivustolla Lähellä.fi (verkko-osoitteena www.lahella.fi). Sivuston kautta verkkopalveluita käyttävät kansalaiset voivat hakea itseään kiinnostavaa toimintaa halutuilla hakuehdoilla. Sivusto on tarkoitettu yleishyödyllisen toiminnan esittelyyn. Toistaiseksi Porin Latu pyrkii ilmoittamaan tällä sivustolla toimintasuunnitelmansa mukaiset avoimet tapahtumat, joille on määritelty selkeä päivämäärä ja toteutus.

Ulkoiluterveisin Timo

Porin Latu ry:n vastuullisuus

Vastuullisuus

Porin Ladun vastuullisuusohjelma ja kestävän kehityksen suunnitelma koostuu hyvästä hallinnosta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, ympäristö ja ilmastoasioista sekä turvallisesta toimintaympäristöstä. Vastuullisuus on jatkuvia tekoja ja oman toiminnan arviointia.

HYVÄ HALLINTO

Porin Latu on yleishyödyllinen yhdistys, joka rahoittaa toimintansa jäsenmaksuilla, Susisuon majan ja saunan vuokrauksilla, Porin kaupungilta anotuilla avustuksilla, sekä talkootyöstä projektikohtaisesti saaduista korvauksista. Hyvän hallinnon periaatteet ohjaavat yhdistystoimintaamme ja talouden hallintaa.

TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUS

Toteutamme vuosille 2024-2025 hyväksytyn suunnitelman toimenpiteitä, mm. pyrimme löytämään uusia ohjaajia Suomen Ladun alaisissa ulkoilulajeissa sekä tukemaan heidän osallistumista lajikoulutuksiin. Tapahtumamme ovat avoimia kaikille, eri lajeille tyypillisien rajojen puitteissa. Emme hyväksy epäasiallista tai syrjivää käytöstä.

Päivitämme suunnitelman kaudelle 2026-2027.

YMPÄRISTÖ- JA ILMASTOASIAT

Huomioimme ilmasto- ja ympäristökysymykset toiminnassamme. Viestitämme ja vaikutamme siihen, että ulkoilun ympäristövaikutukset olisivat mahdollisimman pieniä. Pyrimme järjestämään retki- ja tapahtumakohtaisesti yhteis- tai kimppakyydityksiä, pyrimme edistämään ”roskaton retkeily”-ajatusta, sekä käyttämään kokouksissa kestoastioita. Pyrimme tarjoamaan mahdollisuuden osallistua kokouksiin etäyhteydellä.

TURVALLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

Tuomme esille retkillä ja tapahtumissa lajikohtaiset turvallisuusasiat.

Muotkatuntureilla syyskuun alussa – latulaisen vaelluspäiväkirja

Porin Ladun syysvaellus alkoi Parkanon asemalle ajellen aamuyöllä 3.9. Sieltä nelikkomme hyppäsi junaan ja VR:n lakanoihin Rovaniemelle saakka (perillä kello 11.15). Rovaniemeltä matka jatkui pian bussilla Muotkan Ruoktulle Karigasniemen tien varteen – perillä olimme puoli kuuden jälkeen. Illalla elvyimme Ruoktun isännän Hans Niittyvuopion tarjoilemaa taimensoppaa syöden ja joenvarressa ulkoillen.

Seuraava tarina on kirjoitettu illalla nukkumaan mennessä puhelimeen lyhyesti näpytellen. Siitä on kirjoitusvirheiden korjailun lisäksi muokattu vain sen verran, että se olisi jossain määrin ymmärrettävä muillekin kuin kirjoittajalle itselleen.

4.9. sunnuntai

Peltojoki oikealla, vasemmalla kulkemamme polku. Taivas pilvinen, maisema syksyinen, ei kovin ruskainen vielä.


Hyvin nukuttu yö, matkan väsymykset pois. Kello 7 jälkeen väki alkoi heräillä ja puurovesikin pian porista, 9 jälkeen siviilikassit säilöön Hansille. Pitkään kuljettiin polkua Peltojoen eteläpuolta, lounastettiin puoliltapäivin. Jatkettiin matkaa hiukan joesta loitompana, ja suunnistajien arvio joenylityspaikan läheisyydestä piti paikkansa – hiukan vielä kuljettiin rantaa ennen kuin huomattiin merkit, joista matkalla kohtaamamme Inarista tullut reissaaja oli kertonut. Ylityspaikka oli helppo – liki suvantoa ja matalaa vettä pyöreiden kivien päällä, mutta sen verran leveä joki oli siinä kohtaa, että kylmä vesi alkoi pakottaa jalkoja. Koska ei satanut, raikkaiden jalkojen kuivaamisesta sai nauttia rauhassa.

Palattiin vielä alavirtaan Lahtisen viehättävälle pienelle kämpälle. Siinäpä oli seinässä säiden piiskaamaa puuta! Sisällä olisi kuulema ollut Sinuhe egyptiläinen luettavaksi. Lahtiselta polkua Alemmalle Harrijärvelle, johon emme vielä leiriytyneet, vaan jatkoimme ylemmälle. Siellä Timon mukaan oltiin oltu 9 vuotta sitten viimeinen yö. Itse en muistanut. Kaunis paikka, teltatkin löysivät paikkansa, vaikka maasto melko muhkuraista olikin. Jokin vesilintu ui ja siivilöi ruokaa nokallaan, myöhemmin illalla iso parvi pikkulintuja pyrähteli tunturi- ja vaivaiskoivuissa. Sää mitä mainioin. Vettä pirskotteli muutamaan otteeseen vähän, mutta todella vähän. Kello nyt 21.30.

5.9. maanantai

Vähän kuhmuraiset olivat yön petipaikat. Aurinkoinen lämmin aamu. Tuulinen viileä ilta, teltat laitettiin pystyyn juuri pienen sateen alkaessa. Reitti: Aamulla lähdettiin Ylemmän Harrijärven länsirannalta Luolikkokuruun, siitä tunturikoivikkoa lounaaseen. Oikealle jäi kohta pitkähkö Honkavuoman latvajärvi. Siitä muutaman puron päässä pidettiin lounastauko.

Jokin nimeämätön satula kuljettiin, maisema muuttui tunturiylängöksi/paljakaksi. Tuuli aika tavalla, mutta pidettiin tauko rinkkojen suojassa. Siinä tavattiin myös retkellä ollut nelihenkinen perhe. Ihan yksin ei siis olla kuljettu (eilen 2 ihmistä + koira Lahtisen kämpällä). Oli aika tavalla viileää, kun Paanneojan varteen leiriydyttiin. Ihmeesti kuitenkin pieni leiriliikkuminen (ja lisävaatetus) auttoivat, eikä koko iltaa tarvinnut viettää makuupussissa.

6.9. tiistai


Päivän sää: vaihteleva. Aamu valkeni tasaisen harmaana, mikä enteili sateista. Tuuli kuitenkin toi ja vei nopeasti sekä sateen että auringon. Aurinko lämmitti kovasti ja siinä samassa saattoikin alkaa sataa, ja tuuli oli melko hyinen. Päivän erityinen: Sateenkaari. Päivän sana: mänty. Mitä milloinkin oli ”tuon männyn” luona – reitti, vessa jne. Päivän eläin: lapintiainen. Porojakin nähtiin, sopivan kaukaa. Meitä oli varoitettu hirvaitten uhitteluajasta. Paanneojalta jonkin karttaan nimeämättömän töppyrän yli, yhytettiin postipolku, joka välillä hävisi – lounas syötiin rehevässä jokilehdossa. Sen jälkeen kohtuullisen vaativa kapean mutta vuolaan joen ylitys, ensin kapeampi haara tunturikoivunrunkosiltaa pitkin, sitten se kiikkerämpi kiveltä kivelle -osasto, ja sitten Urroaivin yli. Kaksi vastaantulijaa postireitillä juuri ennen kuin itse käännyimme sieltä kohti Cevrejohkaa. Tarpin suojissa mukava kokata illalla. Pyörre! (Hetken kesti ennen kuin muistin tuosta pyörre!-merkinnästä, että joen kivien välissä muljahteli hieno pieni häränsilmä.)

7.9. keskiviikko

Karua tunturiylankoa, taustalla muita pyöreälakisia tuntureita. Taivaalla pilviä, vain vähän taivasta näkyy.


Sää suosinut! Ei voi muuta tämän päivän jälkeen sanoa. Kylmä (lounais)tuuli mutta poutaa, usein aurinkoistakin – ilta upea. Aamulla tyyntä ja teltat kosteita, kylmää muttei pakkasta. Puolella väestä vilunväreitä ja heräilyä yöllä, vaatteiden lisäystä vaikka meidän mielestämme ei edes ollut niin kylmä että olisi periaatteessa tarvinnut palella. Päivän eläin: poro. Yhdellä tunturiylängöllä useita laumoja. Sarvipäät seurasivat meitä tarkasti katseella mutta johdattivat laumansa sitten toiseen suuntaan. Myös riekkoparvi nähtiin (pyrähti niitä parvi eilenkin). Muita ihmiskulkijoita: pari heppua ohitettiin kauempaa, pari ihmistä ja koiraa kulki myös illalla vielä jossain majapaikkapuron toisella puolella.

Heti aamulla puron/joen ylitys, kuivin jaloin. Kuljettiin pitkähkö matka mönkijäuraa poroaidan vieressä, sen alussa kahluu: Rátnojohka ja Stuorrávzi, josta pitkäkinttuisin loikkasi kuivin jaloin. Näiden jalkahoitojen jälkeen poroaidan portista upeaan lehtoon, joka oli punaisenaan ruohokanukanmarjoja. Hieno puro pudotteli vieressämme alas koko nousun ajan. Siitä itään Geatkrbassille, jota pistelimme eteenpäin pari kolme kilometriä ennen kuin parin kivihuipun vierestä laskeuduimme alas ja ylitimme vielä purosen ennen leiripaikkaa.

8.9. torstai

Yöpymispaikka retken paras – en tainnut juuri kääntyilläkään nukkuessa. (Vasta 4.50 kävin ulkona, oli jo päivä alkanut valjeta.) Kun telttaan palattua asettauduin toiselle kyljelle, edellinen ”nukkumapakara” ilmoitti itsestään, ja koko koipea hetken jomotti – ilmeisesti se koko yön paikallaan olo.

Tänään pystyin pakkaamaan kaiken alle 2 tunnissa! Olen käyttänyt 2 t 15 min kun aikaa on ollut.

Uskomattoman hieno sää. Koko viikon lämpimin päivä, suuri osa päivästä auringonpaistetta. Välillä kuljin paitahihasillani, ja ensimmäistä kertaa alkoi tehdä mieli uimaan. Tyydyttiin kuitenkin vain kerran huuhtomaan jalat. Aamulla tupsahdin suoraan Geatkebasajajoen ylityspaikalle, sieltä hetki kuljettiin jokivartta. Hieman jokivarsikosteikkovarvikkorämmintää, ja muun muassa koivun (ja vetäjämme Timon) avustamaa akrobatiaa yhden pikku-uoman yli. Leukakin otti vähän osumaa (toiseen) koivunrunkoon, kun piti varmistaa, etten horjahda veteen vaan maahan rähmälleni. Oltiin kuultu, että ”Nirvajoki on helppo kun ensin päästään sinne”. No niin se olikin… leveähkö mutta helpohko ylitys.

Vielä yksi ylitys kuivin jaloin, kuivan maan lounas (yleensä ruokailtiin virtaavan veden äärellä), samoin ylitys juuri ennen viimeiselle leiripaikalle tuloa. Loppumatkasta oltiin yhytetty karttaan piirretty polku (mönkijäura). Selkeä mutta ankea reitti. Leiripaikan liki hirvittävästi mustikoita (ylipäänsä marjoja oli retkellämme tosi paljon, myös juolukoita, puolukoita ja variksenmarjoja; myös pari karpaloa ja lakkaakin vielä tapasin). Kyllä niitä tulikin syötyä, enempi olisi varmaan ollut jo epäterveellistä! Viimeinen retki-illallinen syötiin auringonpaisteessa mutta niin se vain viileni tämäkin lämmin päivä. Otan takin päältäni ja kömmin makuupussiin.

9.9. perjantai (tämä on kirjoitettu marraskuussa)
Yöllä oli ollut pakkasta, maa ja teltat kuurassa, vesikassissa jäätä. Aamupalan ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen haikein mielin jätettiin retken viimeinen leiripaikka taaksemme ja seurattiin uraa, kunnes noin kolme kilometriä kuljettuamme tulimme asutuksen luo (välillä pysähdyttiin syömään puolukoita). Sieltä haettiin reitti tielle niin, että ettei tarvinnut kulkea kenenkään pihan läpi, ja alettiin ihmetellä missä kohdin noustaan bussiin. Varmuuden vuoksi soitettiin Eskelisen Lapinlinjoille ja saatiin kuulla, että kunhan ollaan tienvarressa ja viittilöidään kuljettajalle, hän ottaa meidät kyytiin, ja näinpä teki. Muotkan Ruoktulta nousi bussiin pari matkalla nähtyä kulkijaa. Päivällä, päiväkävelyllä ollessani maastosta palaili muuta aiemmin nähtyä väkeä.

Sauna ja kalasoppa maistuivat, ja Hansin tarinat. Unikin maistui mökin lakanoissa.

Lauantaina 10.9. noustiin Ruoktulta bussiin kello 11.15. Parkanossa 2.16, ja siitä kotiin… Öinen matkanteko (paitsi jos saa nukuttua) ei ole herkkua, mutta kauas on pitkä matka… ja reissu kokonaisuudessaan oli mitä mainion.

Terveisin ”Muuan kulkija”