Viime vuonna päätettiin ottaa yhdistyksen yhdeksi ”tapahtumaksi” tälle vuodelle tienpientareiden puhdistusurakka, josta saatu palkkio käytetään retkitoiminnan tukemiseen. Urakoita Satakunnan alueella silloin jakoi Lemminkäinen, nyttemmin YIT. Vapaaehtoisia kuuluteltiin Latulaisessa ja omilla verkkosivuilla. Yhdistyksen jäsen kävi Tieturvakurssin, joka vaadittiin jotta urakka ylipäätään saatiin. Muita kuluja yhdistykselle tuli viiltosuojahanskoista, teräviäkin roskia kun joukossa oli. YIT:n puolesta saatiin lainaksi noukkureita ja heijastinliivejä sekä jätesäkit. Satakunnan Kansa ystävällisesti julkaisi alla olevan kirjoitelmani urakan päätyttyä.
Roska ei paljoa paina.
Retkeilijöillä on tapana noudattaa niin sanottua roskatonta retkeilyä. Tämä tarkoittaa sitä että mukana kulkevien elintarvikkeiden pakkaukset palaavat takaisin sivistykseen ja järjestettyyn jätekeräykseen retken päätyttyä. Tätä on pakkokin noudattaa etenkin retkikohteissa, jotka ovat kauempana taajamista. Kansallispuistoissa ei enää löydy roska-astioita, niiden tyhjentäminen oli työlästä ja kallista. Ja erämaa-alueilla ei roskiksia koskaan ole ollutkaan.
Ulkoilujärjestöt kuten Suomen Latu pyrkii edistämään kiireetöntä ulkoilua luonnossa. Siihen kuuluu olennaisesti myös luonnon kunnioittaminen ja roskattoman retkeilytavan noudattaminen. Järjestön jäsenyhdistys Porin Latu on paikallinen ympärivuotisen ulkoilun porilainen toimija.
Porin Latu sai valtatien pientareiden puhdistusurakan hoitaakseen Porin keskustan eteläpuolella tänä keväänä. Alue, jonka mitta oli noin 23 kilometriä, puhdistettiin kertaalleen ja siitä saatiin sovittu korvaus. Yhdistyksen jäseniä työhön osallistui 17 eri henkilöä erisuuruisina kokoonpanoina, työ tehtiin kuutena arki-iltana. Roskia kerättiin noukkureilla tai käsin. Kaikkien yhteenlaskettu työaika oli noin 150 tuntia ja jätesäkkejä kului lähes 140 kpl.
Yleisin yksittäinen jäteartikkeli oli tupakkatuotteiden erilaiset rasiat, toiseksi niin sanotut take away -kupit ja muut pikaruoka-astiat. Jätteiden joukossa oli myös vaippoja, muovipusseja, sanomalehtiä, jugurtti- ja juomapulloja ja eväsleipärasioita. Oma lukunsa oli autoista irronneet osat, esim. koristekapseleita löytyi kymmeniä, ja irtorenkaita jopa vanteineen. Selvästi myös peräkärryjen ja kuorma-autojen kuormia peitetään huolimattomasti, kun erilaisia kanistereita, peltikappaleita, metalliromua, rakennus- ja eristelevyjä, isoja ovia ja laudankappaleita kerättiin. Muutama kolaripaikka oli myös jäänyt siivoamatta lampuista ja puskureiden osista. Kaikkia roskia on aivan mahdoton kerätä, joten ne silppuuntuvat heinikon niitossa tai hajoavat muuten päätyen peltojen ja vesistöjen kautta luonnon ravinnekiertoon.
Voisi kuvitella, että nykyaikainen länsimaalainen eläisi jo tätä päivää, ja osaisi jättää omat jätteensä niille oikeasti kuuluville paikoille. Jätteettömät väylät olisivat Porin kaupunkiin tultaessa myös hyvää mainosta tänne tuleville vieraille. Puhdasta ympäristöä ei tosin välttämättä noteeraa, mutta likaisen aivan taatusti. Kuten yksi kerääjistä sanoi: en usko, että kukaan haluaa elää roskien keskellä, mutta miksi sitä on täällä kuitenkin näin paljon. Jos retkeilijä kuljettaa viikon tai kaksikin jätteitään rinkassa, niin miksei myös autoilija seuraavaan pysähdyspaikkaan.
Timo Korhonen